Valikko

Aspocompin tappio syveni

Elektroniikkakomponentteja valmistavan Aspocompin tappio paisui ja liikevaihto pieneni toisella vuosineljänneksellä.
Huhti–kesäkuun liiketappio paisui 34,4 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 5,3 miljoonasta eurosta. Jatkuvien toimintojen osakekohtainen tulos oli 0,79 euroa tappiolla.

Toisen neljänneksen liikevaihto kutistui 24,1 miljoonaan euroon vertailukauden 35,9 miljoonasta eurosta.

Yhtiö arvioi edelleen koko vuoden tuloksen olevan selvästi tappiollinen. Konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihdon odotetaan laskevan viime vuoden tasosta.

– Merkittävimmät muutokset ovat nyt takanapäin ja näemme merkkejä paremmasta. Konsernin operatiivinen kassavirta alkaa kääntyä ja odotamme sen paranevan vuoden kolmannella neljänneksellä, toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman kertoo osavuosikatsauksessa.

Yhtiö arvioi, että Salon tehtaan sulkeminen tuo yli 10 miljoonan euron vuotuiset säästöt ja pienentää tappiota ennen kertaluonteisia eriä noin kolmella miljoonalla eurolla.

Aspocompin toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 37,9 prosenttia miinuksella, kun vuotta aikaisemmin tappiota kertyi 5,6 miljoonaa euroa.

Tuloksen huomattava lasku johtui lähinnä Salon tehtaan alaskirjauksista ja 10,1 miljoonan euron korvauksista yhtiön entisille työntekijöille. Oulun ja Kiinan tehtaat tekivät edelleen voittoa.

Tehdasrakennuksen ja laitteiden alaskirjaus sisältää yhtiön mukaan epävarmuustekijöitä, joten lopullinen alaskirjaussumma saattaa muuttua nykyisestä.

Thaimaan tehtaan tulos heikkeni selvästi vertailujaksosta. Tehtaan yksinkertaisemman teknologian tuotteet kärsivät voimakkaasta hintapaineesta, mikä supisti sen myynnin volyymiä ja painoi tulosta.

Liiketoiminnan rahavirta oli alkuvuonna -2,1 miljoonaa euroa, kun se vertailujaksolla oli -2,3 miljoonaa euroa. Yhtiö odottaa jatkuvien liiketoimintojen kassavirran saavuttavan nollatason vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Aspocomp odottaa konsernin koko vuoden jatkuvien toimintojen ja myydyn Kiinan tehtaan luvuilla eliminoidun liikevaihdon laskevan viime vuoden tasosta.

Aspocompin mukaan suunnitellun HDI-piirilevytuotantokapasiteetin kasvu Intiassa ja Kiinassa kasvattanevat näkyvästi yhtiön liikevaihtoa ensi vuodesta alkaen, mikäli Aspocomp kykenee hankkimaan rahoitusta ja investoinnit saadaan päätökseen aikataulun mukaisesti.

Laajentumisen vaatimien investointien vuoksi yhtiön velkaantumisen ja rahoituskulujen ennakoidaan kasvavan huomattavasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää