Valikko

Cloetta Fazer investoi uuteen tuotantolinjaan

Yhtiö on kasvattanut viime vuosina reippaasti markkinaosuuttaan sokerimakeismarkkinoilla. Lappeenrannan tehtaaseen investoidaan uuteen tuotantolinjaan noin kahdeksan miljoonaa euroa.
Cloetta Fazerin Lappeenrannan tehdas vaatii lisää tuotantokapasiteettia korkeaksi käyneen kysynnän vuoksi. Ensimmäiset tuotteet uudelta linjalta ilmestyvät markkinoille syksyllä 2009.

– Kasvavat volyymit ovat johtaneet siihen, että tehtaan valuosastot ovat jo pitkään olleet ylikuormitettuja ja investointi uuteen tuotantolinjaan on tarpeen, yhtiöstä kerrotaan.

Cloetta Fazerin viime vuosien menestys sokerimakeismarkkinoilla on näkynyt voimakkaana markkinaosuuden kasvuna. Vuosien 2000 ja 2006 välillä yhtiön markkinaosuus sokerimakeismarkkinoilla kasvoi Suomessa 34 prosentista 48 prosenttiin. 

– Pyrimme valmistamaan tuotteemme omissa tehtaissamme, jotka sijaitsevat päämarkkina-alueellamme, mahdollisimman lähellä loppukuluttajaa. Uusi tuotantolinja Lappeenrannan tehtaassamme mahdollistaa myös kehitteillä olevien uudentyyppisten tuotteiden valmistamisen, paljastaa Cloetta Fazerin konsernijohtaja Jesper Åberg.

Yhtiö työllistää keskimäärin noin 1 600 henkilöä, joista noin 320 henkilöä työskentelee Lappeenrannassa ja noin 600 henkilöä Vantaalla. Loput työskentelevät Ruotsissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Omakotitaloissa hintahyppäys pk-seudulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää