Valikko

Sopimusmalli lyö hoitajia korville

Hoitajien sopimusmalli vaikeuttaa hoitohenkilökunnan pyrkimystä korjata alansa palkkoja, myöntää terveydenhoitajia edustavan Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola.
Sairaanhoitajat ja perushoitajat on naitettu kunnallisella pääsopimuksella työehtosopimukseen, jota sovelletaan kaikkiin kunnallisiin viranhaltijoihin ja työntekijöihin muutamia erityisryhmiä, kuten opettajia ja lääkäreitä, lukuun ottamatta.

Hoitajien irtiotto palkkaneuvotteluissa edellyttäisi, että kuntatyönantajan lisäksi sopimukseen kuuluvat kuntien muut työntekijäryhmät olisivat valmiita hyväksymään hoitajille erityisedut.

Terveydenhoitajia edustavan Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola myöntää, että yleisessä kunta- ja virkaehtosopimuksessa oleminen hankaloittaa hoitohenkilökunnan neuvotteluasemaa.

– Siksi me ollaan muutamaan otteeseen tavoiteltu omaa vastaavanlaista sopimusta kuin esimerkiksi lääkäreillä ja opettajilla on. Se helpottaisi tällaisten erillisratkaisujen tekemistä.

Pääsopimus ei Laitinen-Pesolan mukaan sinällään estä hoitajien kuoppakorotuksia, jos vain yhteistä tahtoa asian hoitamiseksi löytyy, eikä asiaa haluta kaataa muodollisuuksiin.

– Me tietysti toivotaan, että järki pöydässä voittaisi.

Tehyä ja Superia palkkaneuvotteluissa edustaa TNJ pääsopijajärjestönä. Laitinen-Pesola ei halua sanoa, mihin hoitoala ryhtyy, jos niiden vaatimukset karahtavat sopimusmuodollisuuksiin ja eri pääsopijajärjestöjen eripuraan.

– Sitten me suunnitellaan tarkasti, miten me edetään näissä asioissa.

Laitinen-Pesola ei osaa sanoa, miksi ylipäätään julkiselle puolelle on niin jäykkä sopimusmalli tehty. Hänen mukaansa se on vuosikymmenten tulosta ja nyt työnantaja haluaisi sysiä sen piiriin lisäväkeä.

Laitinen-Pesolasta malli alkaa olla aikansa elänyt. Hänestä aloilla on omia erityistarpeita, joista myös työnantajan olisi helpompi sopia palkansaajien kanssa, jos samassa pöydässä ei olisi ulkopuolisia sorkkimassa.
 
Hoitoala tavoittelee
samansuuruisia korotuksia mitä teollisuudessa on jo sovittu. Päälle se haluaa palkkaohjelman koulutetulle väelleen.

– Me ei missään nimessä haluta jäädä tässä heti jälkeen. Me katsotaan, että teollisuusliitot ovat luoneet tässä yleisen linjan.

Laitinen-Pesola toistaa vaatimuksensa, että hallitus viimeistään budjettiriihessä kertoisi, kuinka isolla rahalla se on valmis avittamaan hoitoalan palkkaratkaisua.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää kiinni päätöksestä, että valtio kertoo panostuksestaan vasta, kun asia on sovittu työmarkkinapöydässä.

Tarkkoja euro- tai prosenttitavoitteitaan hoitohenkilökunta ei vielä anna. Laitinen-Pesolan mukaan hoitohenkilökunta haluaa kuroa kiinni sen 20 prosentin palkkajälkeenjääneisyyden, mikä suomalaishoitajilla on suhteessa OECD-tasoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    8. 8

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää