Valikko

Finnet ja DNA purkivat ristiinomistuksiaan

Finnet ja DNA ovat sopineet lukuisten keskinäisten ristiinomistustensa purkamisesta. Samalla myös eräät sijoittajatahot ovat sopineet luopuvansa omistuksestaan Kymen Puhelimesta.
Sovittujen osakekauppojen arvo on yhteensä noin 35 miljoonaa euroa. Kaupat toteutetaan elokuun loppuun mennessä.

– Nyt sovitut omistusjärjestelyt ovat jatkoa toukokuussa toteutetulle 140 miljoonan euron suuruiselle järjestelylle, jossa 18 Finnet-ryhmään kuuluvaa puhelinyhtiöitä ja Finnet-liitto myivät omistuksensa DNA:sta. Finnet-ryhmän yhtiöiden ja DNA:n omistajayhtiöiden välisille ristiinomistuksille ei enää ollut löydettävissä riittäviä strategisia eikä liiketoiminnallisia perusteluja, Finnet-liiton toimitusjohtaja Seppo Toivonen perusteli operaatiota tiedotteessa.

Puretut ristiinomistukset luotiin aikoinaan turvaamaan Finnet-ryhmään kuuluvien puhelinyhtiöiden toimintarauhaa ryhmän ulkopuolisten intressien mahdollisia valtausyrityksiä vastaan. Turvaaville ristiinomistuksille ei nykyisessä markkinatilanteessa enää nähty perusteita.

Kaikissa järjestelyissä on kyse vähemmistökaupasta, joten ei niillä ole välittömiä vaikutuksia minkään järjestelyssä mukana olevan yhtiön henkilöstöön tai operatiiviseen toimintaan.

Tietoliikenneoperaattori Finnet-ryhmään kuuluvat Pohjanmaan Puhelin, Salon Seudun Puhelin, Kymen Puhelin ja Mikkelin Puhelin sekä DNA:han teleliiketoimintansa fuusioineet PHP Liiketoiminta, Satakunnan Puhelin ja Lännen Puhelin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Sipilä aikoo puhua Medvedevin kanssa koilliskaapelista: ”Siitä voisi tulla totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää