Autokauppa aloittaa kovat alekampanjat

Autokaupassa alkaa syksyllä aggressiivinen markkinaosuustaisto. Toyota Auto Finlandin toimitusjohtaja Kari Skogster odottaa railakasta autosyksyä, jossa mainoseuroja ei säästellä.


Automaahantuojat ja -kauppiaat ovat voihkineet yleisen huippusuhdanteen keskellä vaisuja myyntilukuja. Koko vuoden myyntiluvut laahaavat jo lähes kymmenen prosenttia jäljessä viime vuodesta.
Samalla monen ison automerkin markkinaosuus on pudonnut jyrkästi. Se lupailee syksyksi aiempaa aggressiivisempia myyntikampanjoita, jotta menetetyt siivut saadaan takaisin.

Autoalan keskusliiton toimitusjohtajan Pentti Rantalan mukaan markkinakakun nykyistä uusjakoa on mielenkiintoista seurata.

– Merkkikirjo on jo aivan eri tasoa kuin muutama vuosi sitten.

Kun siivut kapenevat, tulee myös markkinoille uutta eloa.

Seatia maahantuovan Auto-Spanin myyntipäällikkö Jukka Mäkinen arvelee, etteivät isot maahantuojat loputtomiin katsele pienten merkkien myyntikiihdytystä.

– Loppuvuonna voidaan nähdä aggressiivisiakin kampanjoita. Se taas voi tietää ostajan markkinoita, vihjaa Mäkinen.

Myös Toyota Auto Finlandin toimitusjohtaja  Kari Skogster odottaa railakasta syksyä, jossa mainos- ja kampanjaeuroja ei säästellä.

– Laskevilla markkinoilla menetetyt markkinaosuudet halutaan varmasti takaisin. Autoa vaihtavalle ensi syksy on otollinen ajankohta, hän vakuuttaa.

Muutoinkin odotuksissa on valoisampi syksy, ennakoi Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala. Hän uskoo, että moni uuden auton hankintaa mahdollisten verokevennysten takia pantannut kyllästyy turhaan odottamiseen.

Myyntitahti alkoi hiipua jo vuoden alussa, kun eduskuntavaalikampanjoissa väläyteltiin autoveroremonttia. Liuku alaspäin on jatkunut myös kesäkuukausina.

– Vaalien alla virinneet autoveron alennuspuheet näyttävät jäävän pelkäksi kuplaksi, eikä tuore valtion budjettikaan tarjoa tältä osin mitään uutta, Rantala muistuttaa.

Uusien autojen kauppaa voi jatkossa ruokkia myös se, että autoliikkeiden pahasti turvonneet vaihtoautovarastot purkautuvat kesän ja alkusyksyn aikana.

Autokauppa on käynyt viime vuodet hyvin, joten muutaman vuoden ikäisiä ja kohtuulliset kilometrit omaavia ajokkeja on ollut tarjolla runsaasti. Kun hinnat ovat lisäksi pudonneet tasaista tahtia, on  käytettyjen kauppa kiihdyttänyt tänä vuonna ennätyslukemiin.

Rantala kuitenkin uskoo, että markkinasykli kääntyy vielä luonnollista tietä uusien suuntaan.
– Kun varastot normalisoituvat ja sopivaa vaihtoautotarjontaa on vähemmän, alkavat uudetkin  jälleen kiinnostaa, hän muistuttaa.

Samoilla linjoilla on Toyota Auto Finlandin toimitusjohtaja Kari Skogster. Vuosi on ollut tähän saakka pettymys. Hän kuitenkin uskoo, että keväällä ja alkukesällä esitellyt uutuusmallit lähtevät vetämään syksyn tullen.

– Toivottavasti tuolle verokeskustelulle tuli lopultakin piste. Yleinen näkymä on joka tapauksessa huomattavasti parempi kuin vielä keväällä, Skogster vakuuttaa.

Autoalan myyntitavoite on tälle vuodelle noin 135 000 uutta henkilöautoa. Rantala uskoo, että siihen myös ylletään. Samalla hän muistuttaa, että nykyisilläkin myyntiluvuilla pärjätään.

– Pitää huomata, että autojen keskihinta on aivan eri tasolla kuin takavuosina. Suunta on kalliimpaan ja varustellumpaan. Myös dieseleiden osuus on noussut jo yli 26 prosenttiin, hän listailee alan valopilkkuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    3. 3

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Unilever ei innostunut – Kraft vetäytyi ostotarjouksesta

    7. 7

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää