Valikko

Kolumni: Helppo, helpompi, markkinointi

Ihan täyttä pelleilyä koko markkinointi, julistaa nimimerkki ”Ihanaa, kun joku uskaltaa sanoa ääneen” Taloussanomien verkkosivujen keskustelupalstalla.
Pontimena on markkinointitoimisto Bob Helsingin jättäneen Marko Parkkisen haastattelu, jossa tämä sanoo mainontaa turhaksi.

Kirjoittaja leimaa koko markkinoinnin opetuksen vitsiksi, jossa ei aivoja tarvita. Ekonomin tutkinnon voisi hänen mukaansa suorittaa lukiossa ylimääräisinä kursseina ja tarkistaa epäselviksi jääneet asiat myöhemmin Googlesta.

Suomalaisen markkinointikoulutuksen laadussa on epäilemättä paljonkin parantamisen varaa. Kirjoittajan kommentit heijastelevat kuitenkin myös hänen näkemystään markkinoinnin roolista ylipäänsä. Yritysten todellisten avainhenkilöiden tausta on hänen mukaansa tekniikassa tai luonnontieteissä. Markkinoinnista he ovat pysyneet kaukana.

Saman näkemyksen jakaa moni suomalainen. Niin heille kuin kirjoittajallekin markkinointi on vain mainontaa ja se puolestaan luovaa hömppää, jolla ei ole mitään tekemistä liiketoiminnan tulosten kanssa.

Tästäkö johtuu, ettei markkinointiosaaminen mahdu edelleenkään yritysjohtoon? Kuten Taloussanomien loppukeväästä tekemässä selvityksessä kävi ilmi, suurista suomalaisyrityksistä vain puolet on nostanut hallitukseen tai johtoryhmään markkinoinnin, myynnin tai viestinnän ammattilaisen. Sekä hallituksessa että johtoryhmässä markkinointiväkeä on noin neljäsosalla suuryrityksistä.

Ei ihme, että markkinointi tuntuu yritysjohdon mielestä vaikealta. Toisaalla tässä lehdessä esitellään markkinointitoimisto Tequilan IROResearchillä teettämä tutkimus johtoryhmätyön painopisteistä.

Tutkimuksen vastaajista markkinoinnin roolia piti vähintäänkin tärkeänä lähes 80 prosenttia. Yrityksensä markkinointiosaamisen sen sijaan arvioi hyväksi vain runsas puolet vastaajista. Yli 40 prosenttia piti osaamista parhaimmillaankin vain tyydyttävänä.

Jokin tässä yhtälössä mättää.

Mainosalan konkari Unto Paltemaa muistutti viikko sitten Taloussanomien Puheenvuoro-palstalla, ettei liiketoimintaa ja markkinointia voi enää erottaa toisistaan.

Nykymaailmassa menestyvien yritysten liiketoiminta perustuu nimenomaan markkinointiin, kuluttajatarpeiden ja kilpailutilanteen tuntemiseen. Siksi yritysten – myös niiden johdon – markkinointiosaamisesta pitäisi kantaa huolta.

Ne yritykset, joita menestyminen ei kiinnosta, voivat jatkaa pelleilyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    2. 2

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    3. 3

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    4. 4

      Finnkino myydään Kiinaan

    5. 5

      Kuka poltti näppinsä? Tanskalaisosakeen käsittämätön ralli päättyi rymylaskuun

    6. 6

      McDonald’sin aamiaiskikasta loppui puhti

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Trump painoi osakkeet ja dollarin laskuun

    9. 9

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    10. 10

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    4. 4

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    7. 7

      Kymmenien tuhansien eurojen ylitykset – näin unelmakotien budjetit paukkuvat

    8. 8

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    9. 9

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    10. 10

      Auto ruostuu Helsingissä puolet herkemmin kuin Espoossa ja Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    6. 6

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    9. 9

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    10. 10

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    11. Näytä lisää