Valikko

Sprint Nextel odottaa wimaxilta jättikasvua

Amerikkalaisoperaattori Sprint Nextel uskoo saavansa rakenteilla olevasta langattomasta wimax-laajakaistaverkosta jopa viiden miljardin liikevaihdon vuonna 2011. Yhtiö investoi verkkoon viisi miljardia dollaria vuoden 2010 loppuun mennessä.


Sprint Nextel aikoo peittää wimax-verkolla kokonaisia kaupunkeja ja tarjota wimaxia puhelinkäytön lisäksi myös esimerkiksi matkamikro- ja kamerakäyttöön. 

Jotkut uutistoimisto Reutersin haastattelemat analyytikot ja sijoittajat ovat epäileväisiä Yhdysvaltain kolmanneksi suurimman operaattorin toiveiden suhteen. 

- Minun on vaikea uskoa, että kuluttajat haluaisivat maksaa laajakaistayhteydestä digikameraansa tai dvd-soittimeensa, sanoi Surterre Researchin analyytikko Todd Rethemeier.

Sprint Nextelin suuremmat kilpailijat AT&T ja Verizon Wireless eivät ole kommentoineet, aikovatko tarjota wimaxia. Sprintin toimitusjohtaja Gary Forsee kuitenkin näkee, että yhtiö saa merkittävää etua ollessaan etunenässä. 

- Meillä tulee itse asiassa olemaan langaton laajakaistaverkko kaksi vuotta ennen muita tarjoajia, kertoi Forsee. 

Forsee uskoo, että wimax-palvelu auttaa Sprintiä kilpailemaan myös AT&T:n ja Verizonin kiinteitä data- ja videopalveluita vastaan. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    6. 6

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      1 600 työntekijää jättää Ericssonin vapaaehtoisesti

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää