Valikko

Kolumni: Putinin lihakset pullistuvat

Viime viikolla näimme sen ensimmäistä kertaa: Venäjän presidentin Vladimir Putinin lihaksikkaan yläruumiin. Putin oli kalastamassa yhdessä Monacon ruhtinas Albertin kanssa. Putinin lihakset tuntuivat uhkuvan ainakin kahta viestiä maailmalle.
Täydessä ruumiin ja sielun voimissa oleva Putin ei ole menossa mihinkään Venäjän ja maailman politiikasta, vaikka jättäytyykin pois Venäjän presidentin virasta ensi vuoden alussa. Toisen viestin mukaan Venäjä on yhtä kovassa kunnossa kuin Putin. Presidentin tavoin Venäjä pullistelee lihaksiaan joka suuntaan valmiina taitaviin judo-otteisiin maailmanpolitiikassa.

Voimakkaita otteita on tullut kesän mittaan tiheään tahtiin. Ensin Putin matkusti henkilökohtaisesti Guatemalaan vääntämään vuoden 2014 talviolympialaiset Venäjän Sotshiin. Sitten Putin lähetti tutkimusalukset Arktikselle pyykittämään Venäjän vaatimukset uusiin alueisiin ja jättimäisiin merenpohjan rikkauksiin. Jälleen tatami kolisi läntisissä pääkaupungeissa, kun housut kintuissa yllätetyt valtionpäämiehet kiirehtivät kiireellä lähettämään omia retkikuntiaan Pohjoisnavalle.

Sitten Putin lähetti Venäjän strategiset pommittajat tervehtimään kylmän sodan kädenheilautuksella yhdysvaltalaisia lentokoneita ja laivastoa Guamin saaren laivastotukikohtaan. Viime viikolla Putin teki Shanghain yhteistyöjärjestön kokouksessa Kirgisiassa ehdotuksia, jotka käytännössä veisivät järjestön lähelle sotilasliittoa.

Putin haluaa luoda järjestön perustalle terrorismin vastaisen vyöhykkeen ja ympäröidä Afganistanin huumeiden vastaisella vyöhykkeellä. Molemmat ehdotukset merkitsevät Venäjän selkeää aktivoitumista Keski-Aasian alueella, jossa Yhdysvallat on lisännyt vaikutusvaltaansa Afganistanin sodan aikana. Venäjä aikoo nyt nyt työntää lusikkansa rivakasti tähän soppaan juuri, kun Yhdysvaltain asemat kaikilla rintamilla ovat nopeasti heikentymässä.

Venäjä on seurannut sivusta Yhdysvaltojen viedessä itsensä vähitellen toivottomaan tilanteeseen sekä Irakissa että Afganistanissa. Nyt jenkkien jo harkitessa lähtöä alkaa Venäjä toimia. Yhdysvaltojen kädet ovat jo täynnä, eikä siltä riitä voimia torpata Venäjän etenemistä Keski-Aasiassa.

Putinin pullistelulla ja kesän tempauksilla on tietysti kolmaskin tarkoitus: viedä Putinin Yhtenäinen Venäjä- tukipuolue voittoon syksyn parlamenttivaaleissa. Hämmästyisin, jos Putinin ylävartalo ja venäläisten  ”arktiksen valloittajien” kuvat eivät koristaisi puolueen vaalimainoksia kohta virallisesti alkavassa syksyn vaalikampanjassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää