Valio ei heti tiennyt saastuneesta guarkumista

Valio veti keskiviikkona pois markkinoilta erän saastuneita ruokakermoja. Kuluttajat ovat ihmetelleet, miksi kerma vedettiin pois vasta nyt, kun tieto sakeuttamisaineen liian korkeasta dioksiinipitoisuudesta tuli Valiolle jo kuukautta aiemmin.
Valion markkinointijohtajan mukaan heinäkuussa saatu tieto koski sellaista kermaerää, joka oli valmistettu jo huhtikuussa. Sen sijaan tieto nyt poisvedetyn erän liian korkeista dioksiinipitoisuuksista tuli vasta tiistaina.

– Meillä ei ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä huhtikuussa valmistetulle lopputuotteelle kokeita, koska se oli jo käytetty. Tavarantoimittajan testien mukaan ongelma oli vain tässä yhdessä sakeuttamisaine-erässä. Muista eristä ei testeissä löytynyt liian suuria pitoisuuksia, kertoo Valion markkinointijohtaja Annikka Hurme.

Hurmeen mukaan Valio halusi varmuuden vuoksi testata dioksiinipitoisuudet myös itse lopputuotteesta eli kermasta. Tiistaina valmistuneiden tulosten mukaan niistä löytyi liikaa dioksiinia.

– Itse sakeuttamisaineesta otettu testi ei paljastanut dioksiinia, koska se on saattanut kasautua jonkun molekyylin viereen, jonka vuoksi se ei näkynyt näytteissä. Sakeuttamisaineesta on vaikeampi tutkia pitoisuuksia kuin itse lopputuotteesta, arvioi Hurme.

Hän vakuuttaa, että pelkkä epäily riittää vetämään tuotteen pois markkinoilta, jos tuotteen uskotaan aiheuttavan välitöntä terveydellistä haittaa.

– Esimerkiksi joskus olemme vetäneet tuotteita pois, kun on epäilty, että yhdessä jogurttipakkauksessa on lasinsiru.

Hurmeen mukaan Valio testasi myös muita tuotteita, mutta vain 15- ja 10-prosenttisista ruokakermoista löytyi liian suuria dioksiinipitoisuuksia.

Heinäkuun alkupuoliskolla valmistettiin lähes kolme miljoonaa kermapurkkia, joissa käytettiin saastunutta sakeuttamisainetta. Kuluttajilla ja kaupoissa niitä on Valion mukaan joitain kymmeniätuhansia.

Saastunut sakeuttamisaine on muokattu guarkumista, joka on tuotu Intiasta. Saastuneen säilöntäaineen käyttö aiheutti Valiossa sen, että kaikilta guarkumin toimittajilta on heinäkuusta lähtien vaadittu puhtaustodistus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää