Valikko

Nethawk jäi verkonrakentajien fuusiopyörteisiin

Matkapuhelinverkkojen testaukseen erikoistunut suomalainen Nethawk jäi Nokian, Siemensin,


Alcatelin ja Lucentin fuusioiden jälkipyörteisiin. Yhtiön mukaan matkapuhelinverkkojen testaustoimialan markkinatilanne jatkui katsauskaudella erittäin vaikeana.

- Laitevalmistaja-asiakkaiden yhdistymishankkeet jatkuivat jarruttaen edelleen merkittävästi testauslaiteinvestointeja. Liikevaihdon alhaisesta tasosta huolimatta Nethawk uskoo kuitenkin säilyttäneensä tai jopa vahvistaneensa asemaansa markkinoilla.

Nethawk-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 6,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua edellisen vuoden vastaavaan jaksoon nähden 31,3 prosenttia. Vertailukaudelta se saattoi osoittaa kasvua 27 prosenttia.

Liiketulos painui tappiolle -0,4 miljoonaa euroa kun se viime vuoden vastaavana aikana oli 0,7 miljoonaa euroa positiivinen.

Konsernin katsauskauden tulos oli -0,3 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos oli -0,01 euroa.


Nethawk aloitti katsauskaudella liikkuvan Wimax-standardin (802.16e) mukaisten testausratkaisujen toimitukset avainasiakkailleen. Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Nethawk jatkoi vahvasti M5- ja EAST -testaustuoteperheidensä tuotekehitystä.

Katsauskauden lopussa konsernin yhdysvaltalainen tytäryhtiö Nethawk Inc. USA, sulautettiin sisaryhtiöfuusiona Nethawk Corporationiin. Fuusiolla ei ole vaikutusta konsernin tulokseen.

Nethawk-konsernin rahoitusasema säilyi katsauskaudella hyvänä. Taseen loppusumma oli kauden päättyessä 28,4 miljoonaa euroa. Kesäkuun lopussa konsernin saamisten ja likvidien rahoitusvarojen määrä oli 16,6 miljoonaa euroa ja korollisten nettovelkojen määrä oli katsauskauden lopussa -7,3 miljoonaa.

Oman pääoman tuotto oli -10,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 15,4 prosenttia ja sijoitetun pääoman tuotto -7,3 prosenttia.

Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä huimat 83,0 prosenttia eli runsaan prosenttiyksikön enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Nethawk-konsernin henkilömäärä oli kesäkuun lopussa 400 henkilöä, josta Suomessa konsernin emoyhtiön palveluksessa oli 179 henkilöä. Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä oli 415.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Näin oululaisyrittäjä aikoo luovia Slushin kuhinassa – ”Tietynlaista kaaoksenhallintaa koko päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää