Konecranes myi ensimmäiset lukkinsa

Nosturiyhtiö Konecranes on saanut kaksi tärkeää tilausta suomalaiselta satamaoperaattorilta Stevecolta, joka ostaa Konecranesin laiturikonttinosturin Vuosaareen satamaan ja kolme konttilukkia Kotkassa sijaitsevaan Mussalon terminaaliin.
Osapuolet eivät julkista kauppojen hintoja. Normaalisti satamanosturit maksavat 5–8 miljoonaa euroa ja lukit 600 000–800 000 euroa kappaleelta.

Lukkikaupa on Konecranesille strategisesti tärkeä, koska kyseessä ovat ensimmäiset yhtiön myymät konttilukit.

Konecranes on viime vuosien aikana laajentanut toimintaansa nostureista myös kontteja siirteleviin kurottajatrukkeihin, mastollisiin trukkeihin ja viimeksi konttilukkeihin. Trukit Konecranes hankki ruotsalaisen SMV:n ostolla vuonna 2004, lukkeihin se pääsi käsiksi vuodenvaihteessa ostamalla teknologian saksalaisyritykseltä.

Täydennykseksi Konecranes osti heinäkuussa ohjelmistotalo Savcor Onen, jonka satelliittipaikannustekniikkaa Konecranes on jo aiemmin käyttänyt laitteissaan.

Konttien käsittelylaitteiden markkinajohtaja on toinen suomalaisyhtiö, Cargoteciin kuuluva Kalmar. Kalmar on kasvanut viime vuodet rajusti konttiliikenteen ja kontinkäsittelylaitteiden kysynnän imussa. Samalle kasvumarkkinalle tunkeutuu Konecranes, joka on kasvanut hurjasti myös vanhojen tuotteidensa markkinoilla.

– Konttiliikenteen kasvu jatkuu erittäin vahvana, sieltä haemme omaa osuuttamme, sanoo Konecranesin Satamat-liiketoimintayksikön johtaja Jarmo Juntunen, mutta ei kerro markkinaosuustavoitetta.

Konecranes myi lukkien kylkeen myös kunnossapitosopimuksen. Juntusen mukaan Konecranesin globaali huoltoverkosto auttaa lukkien ja niiden huollon kauppaamisessa.

Yhtiö toimittaa parhaillaan Virginiaan automatisoitua konttikenttää, jossa kontteja siirtelevät kiskoilla kulkevat RMG konttinosturit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää