Valikko

Motorola tyhjensi varastoja alennuksilla

Pahoissa vaikeuksissa oleva amerikkalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola jatkoi varastojen tyhjentämistä toisella vuosineljänneksellä. Yhtiö joutui pudottamaan varastoihin jämähtäneiden kännyköiden hintoja saadakseen ne myydyksi.


Markkinatutkimusyhtiö Gartner arvioi kuluttajien ostaneen huhti-kesäkuussa vajaa 40 miljoonaa Motorolan kännykkää. Se on neljä miljoona kappaletta enemmän kuin mitä yhtiö raportoi myyneensä tukkureille, vähittäismyyjille ja operaattoreille toisella vuosineljänneksellä.

Gartnerin analyytikon Carolina Milanesin mielestä Motorola myi toisella vuosineljänneksellä tietoisesti vähemmän puhelimia varastoihin.

– Motorolan parin uuden puhelimen ansiosta vuoden jälkimmäisen puoliskon pitäisi näyttää Motorolalle hieman paremmalta. Muutos ei kuitenkaan ole kovin suuri, Milanesi sanoo.

Erot Gartnerin ja matkapuhelinvalmistajien ilmoittamien myyntimäärien välillä johtuvat erilaisista laskentatavoista. Gartner selvittää kuluttajien ostamien puhelimien määrän. Yhtiöt raportoivat myyntimäärät jakelijoille.

– Samsung arvioi hyötyvänsä toisella vuosineljänneksellä hieman liian optimisesti Motorolan vaikeuksista. Jos he ovat viisaita, he eivät tee varastojen kanssa samaa virhettä kuin Motorola alkuvuonna, Milanesi sanoo.

Motorola myi viime vuoden lopussa varastot täyteen puhelimiaan saadakseen markkinaosuutensa ennätystasolle. Motorolan kännyköiden kysynnän hiipuminen ja yhtiön lähes samaan aikaan tekemä päätös luopua kilpailusta halvimmissa puhelimissa ajoi yhtiön pahaan syöksykierteeseen.

Kännykkämyynti kasvoi toisella vuosineljänneksellä edelleen eniten Aasiassa, jossa Nokia on selvä ykkönen.

Myyntimäärät lisääntyivät yli 40 prosenttia viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna. Samsung säilytti Aasiassa markkinakakkosen asemansa. Sony Ericsson lisäsi siellä eniten myyntiään keskihintaisissa puhelimissa.

– Samsung ei yleensä pudota vanhojen mallien hintoja nopeasti uusien mallien tullessa markkinoille. Se tekee hyvää katteille, mutta voi vähentää myyntiä. Erityisesti Aasiassa Samsung on oppinut hinnoitelemaan vanhat tuotteet uusiksi uusien mallien tullessa kauppoihin.

Toiseksi eniten matkapuhelinmyynti kasvoi Latinalaisessa Amerikassa, jossa Nokia on hyötynyt eniten Motorolan vaikeuksista. Vielä viime vuoden lopussa yhtiöillä oli lähes yhtä suuret osuudet Latinalaisen Amerikan myynnistä.

– Nokian markkinaosuus Latinalaisessa Amerikassa oli yli 35 prosenttia. Se on yli 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin Motorolalla, Milanesi sanoo.

Kuluttajat ostivat toisella vuosineljänneksellä 271 miljoonaa matkapuhelinta, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin viime huhti-kesäkuuhussa.

Gartner ennakoi, että maailmassa myydään tänä vuonna 1,13 miljardia matkapuhelinta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää