Katainen puolustaa dieselin veron korottamista

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) puolustaa dieselpolttoaineen veron korottamista. Katainen katsoo MTV3:n nettikolumnissaan, että autokantaa ei voi uudistaa polttoaineen verotuksen kautta.
Jos haluamme uudistaa autokantaa, ja samalla varoa lisäämästä ajokilometrejä, on dieselöljyyn syytä tehdä hieman suurempi korotus ja kannustaa dieselautojen hankintaan muilla keinoin, Katainen kirjoittaa.

Valtiovarainministerin mukaan polttoainekulujen erotuksen kasvaminen dieselin eduksi johtaisi helposti ajomäärän kasvuun ja tavoite päästöjen vähenemisestä valuisi hukkaan. Hän muistuttaa, että dieselautojen osuuden koko ajan kasvaessa on myös verotulot turvattava.

Dieselautoilua verotetaan nykyisin neljällä eri tavalla: oston yhteydessä maksettavalla autoverolla, vuotuisella ajoneuvoverolla, käyttövoimaverolla eli niin kutsutulla dieselverolla ja dieselöljyn polttoaineverolla.

Kannustimena ympäristöystävällisempään dieselautoiluun Katainen kauppaa jälleen vain vuotuisen ajoneuvoveron porrastusta hiilidioksidipäästöjen mukaan. Hän lupaa antaa asiasta esityksen eduskunnalle jo tänä syksynä. Porrastus tulisi voimaan noin vuoden 2010 alussa Ajoneuvohallintakeskuksen uuden tietojärjestelmän myötä.

Alkuviikosta julkisuuteen vuotaneen tiedon mukaan valtiovarainministeriö esittää dieselin polttoaineveroon yli kuuden ja bensiinin veroon kolmen sentin korotusta. Dieselin polttoainevero on nykyisin reilut 30 senttiä ja bensiinin noin 60 senttiä litralta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Saksan keskuspankin pääjohtaja: EKP voisi nostaa korkoa 2019

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää