Valikko

Espoo lupailee apua hallituksen tietuskaan

Espoo on valmis pitkin hampain harkitsemaan erilaisia rahoitusratkaisuja Kehä I:n toteuttamiseksi, jos vaihtoehtona on kehätien korjaustöiden jäädyttäminen. Kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen (kok.) mukaan Espoo voi keskustella mallista, jossa valtio maksaisi osuutensa Kehä I:n korjaamisesta vasta myöhemmin.
Taloussanomien tietojen mukaan hallituksessa on pohdittu mallia, jossa Espoo vastaisi Kehä I:n urakasta alkuvaiheessa ja valtio sitoutuisi maksamaan osuutensa korjaustyöstä myöhemmin. Näin hallitus pysyisi budjettikehyksissä.

Valtio on sitoutunut maksamaan 61 prosenttia kehäremontista.

Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen pitää hanketta niin tärkeänä koko Helsingin seudun, elinkeinoelämän ja työmatkalaisten kannalta, että rahat on jostakin revittävä.

– Meillä on valmiutta tiukan paikan tullen katsoa muunkinlaisia toteuttamismalleja, jos valtio ei muuten vastuuta ymmärrä ottaa.

Ongelmaa ei Kokkosen mukaan mitenkään voida ratkaista sillä, että tiehanke pistettäisiin koipussiin odottelemaan valjumpia aikoja.

– Hinnat eivät varmaan laske, jos tätä lykätään 5-7 vuotta tai johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Kustannusten karkaaminen ei hänestä ylipäätään johdu suhdannesyistä: Peruslaskelmat on tehty hutiloiden, eikä normaalia kustannusten nousua ole otettu määrärahamitoituksessa huomioon.

– Viisi vuotta vanhoilla tiedoilla pyöritetään tätä Kehä I:n kustannusarviota valtion budjetissa, hän sivaltaa.

Kokkosen mukaan ensisijaisesti valtion tulisi korjata omat limiittinsä vastaamaan tehtyjä urakkatarjouksia.

– Jos se ei mitenkään ole mahdollista, kyllä me sitten ollaan valmiita keskustelemaan, miten tämä asia ratkaistaan.

Vastoin julkisuudessa olleita tietoja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ei ole tuomassa tarkkaa esitystä polttoaineveron korotuksista hallituksen budjettiriiheen ensi viikolla. Useammasta hallituslähteestä kerrotaan, että asia tulee koko hallituksen päätettäväksi eri laskelmavaihtoehtojen pohjalta.

Todennäköisesti dieselauton polttoaineveroon tulee kuitenkin hieman korkeampi korotus kuin bensaveroon. Bensa-auto on näet kovempi polttoainesyöppö kuin dieselauto, jolloin tasasuuri korotus tuntuisi kovempana bensa-autoilijan kukkarossa.

Energiaveron, eli sähkö- ja polttoaineveron, 300 miljoonan euron kiristys tulee näillä näkymin voimaan kokonaisuudessaan ensi vuonna.

Tiettävästi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on sitä mieltä, että parempi kerta rutina kuin jatkuva kitinä, mikä veronkirityksen porrastuksesta vain seuraisi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      Kallistuva öljy nakertaa lentoyhtiöiden tulosta

    9. 9

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    10. 10

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää