Vertaisverkoista povataan rahasampo

Lailliset p2p- eli vertaisverkot ja tiedostonvaihtopalvelut voivat tuoreen tutkimuksen mukaan tuottaa operaattoreille ja palveluntarjoajille seuraavan viiden vuoden aikana 28 miljardin dollarin liikevaihdon.
Tutkimuksen tehneen Insight Researchin mukaan yhä useammat matka- ja lankaoperaattorit tarjoavat asiakkailleen laillisia tiedostonvaihto- ja -latauspalveluita. Ne ovat osa operaattorien uutta ip-palveluiden tarjontaa, selviää tutkimusyhtiön raportista uutissivusto InformationWeekin mukaan.

Televiestintäasiakkaat ovat puolestaan ottamassa vertaisverkko- ja tiedostonvaihtopalveluita omakseen. Myös muut ip-palvelut, kuten videopuhelut, suoratoistopalvelut ja paikkatietopalvelut kiinnostavat kuluttajia, raportissa kerrotaan.

Operaattorien kasvanutta kiinnostusta selittää tutkimusyhtiön mukaan ensinnäkin se, että moni immateriaaliomaisuutta koskeva oikeustaistelu on nyt saatu päätökseen. Toiseksi vaikuttajaksi yhtiö laskee esimerkiksi pelien, musiikin ja suurten videotiedostojen kysynnän kasvun.

– Näemme, että tämä markkina jatkaa kasvuaan, sillä kuluttajat luottavat yhä enemmän näiden sovellusten hyödyllisyyteen, kertoi Insight Researchin johtaja Robert Rosenberg InformationWeekille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää