Hintikka: Isot ryöstävät pienten ideoita

Ideavarkauksista on tullut uusi uhkatekijä pienille kasvuyrityksille, näkee hallituskonkari Tapio Hintikka.
Hallitusammattilaisena vaikuttava Tapio Hintikka on joutunut viime aikoina näkemään ideavarkauksia.

Pieni, aloitteleva yritys on esitellyt tuoteideoitaan ison yrityksen keskiportaalle. Yritys on ollut kiinnostunut tuotteista, mutta jonkin ajan kuluttua yrityksen työntekijä on ilmoittanut, että yritys on kehitellyt vastaavaa tuotetta jo jonkin aikaa.

– Reilun pelin meininki on kadonnut, Hintikka puistelee päätään.

Hintikka näkee, että kasvuyrittäjä tarvitsee tuekseen kokeneen seniorin. Konkari on yhteydessä ison yrityksen johtoon ja kertoo tuoteryöstöstä.

– Idearyöstely on harmillista siinäkin mielessä, että nykyisin pitäisi tehdä tuotekehittelyä verkostoissa.

Hintikka on yksi taustahahmoista uudessa First Round-verkostossa, joka haluaa auttaa suomalaisia yritysideoita lähtemään lentoon.

First Round on saanut taakseen nimekkäitä sijoittajia ja liike-elämän tuntijoita.

Yrityksen omistajia ovat Hintikan lisäksi muun muassa suursijoittajat Kai Mäkelä ja Ari Salmivuori, Aldatan ja Telesten hallituksissa nykyisin vaikuttava Pekka Vennamo ja turkulaissijoittaja Rauno Puolimatka.

Yrityksen neuvonantajaverkostoon kuuluvat muun muassa Harry Harkimo ja Harri Koponen.

Suomessa toimii erilaisia yrityshautomoita, teknologiakyliä ja yritysohjelmia.

Rauno Puolimatkan mielestä First Round erottuu muista rahoittajista siinä, että sen takana on todellista bisneskokemusta.

– Pankkiiriliikkeissä on nuoria ja kokemattomia henkilöitä. Heillä on hyvä teoria, mutta kokemus yritysmaailmasta puuttuu.

Uudessa toimintamallissa tarvittavat palaset ja pelurit loksahtavat yhteen. Saman katon alla kohtaavat innovaatio, rahoitus ja kokemus.

– Olen mukana, sillä toivon löytäväni tätä kautta Aura Capitalille sopivia sijoituskohteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää