Nokia satsaa tuotesijoitteluun

Kännykät vilahtelevat kesän lähes jokaisessa hittielokuvassa, sillä Nokia panostaa product placementiin eli tuotesijoitteluun nyt ennennäkemättömällä innolla.
Alkuvuonna Nokia teki päätöksen tuotesijoittelunsa tehostamisesta ja keskitti toiminnot yhdelle toimistolle.

– Tuotesijoittelu on hyvin vaikutusvaltaista, ja keskittäminen on todella kannattanut, Mobile Phones -toimialaryhmän markkinointijohtaja Jo Harlow kertoo tyytyväisenä.

Elokuvien keräämää medianäkyvyyttä mitataan Nokialla kuukausittain.

Erityisen tyytyväinen Harlow kertoo olevansa Simpsons- ja Meduusan sinetti -elokuvien saamasta huomiosta. Puhelimia sijoitellaan myös musiikkivideoihin ja muun viihteen sekaan.

Nokian tuotteita on tänä vuonna upotettu myös piirrettyihin elokuviin. Simpsons-elokuvassa Nokian tunnussävel jopa kajahtaa animaatioporsaan uumenista, kun perheen lemmikki tulee nielaisseeksi puhelimen.

Sony Ericsson suhtautuu tuotesijoitteluun Nokiaa passiivisemmin.

– Meillä on käytäntö, ettei tuotesijoittelusta koskaan makseta, kertoo yrityksen maailmanlaajuisesta markkinoinnista vastaava Dee Dutta.

Valmistajan puhelimet näkyvätkin lähinnä sisaryhtiö Sony Picturesin elokuvissa, kuten viimevuotisessa Casino Royalessa.

– Studiot lähestyvät aina meitä. Käymme sitten tarkasti läpi, mihin tarkoitukseen tuotettamme elokuvassa käytettäisiin ja minkälaista arvostelua siitä seuraisi.

Sopivien elokuvien valinta on Harlow'n mukaan tarkkaa puuhaa. Varmaksi kassamagneetiksi luultu jättielokuva saattaa flopata, mutta pienenkin budjetin elokuvasta saattaa tulla hitti.

– Menestys on epävarmaa. Siksi valitsemme elokuvia, jotka tarjoavat mahdollisuuden esitellä niitä toimintoja, joita parhaillaan painotamme vähittäiskaupassa.

Nokian vahva läsnäolo elokuvissa jatkuu Harlow'n mukaan ainakin ensi kesään saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää