Musiikkikännykät ajavat yhteistyöhön

Puhelinvalmistajien on suunniteltava markkinointinsa yhä tiiviimmin yhteistyökumppaneiden kanssa. Levy-yhtiöistä on tullut markkinoinnille jo vakiokumppaneita, kun kännyköiden käyttö musiikkisoittimina yleistyy.


Warnerin levy-yhtiö suunnittelee markkinointiaan yhdessä Motorolan kanssa. Nokia on työskennellyt sekä Sonyn että Universalin kumppanina.

– Musiikin kanssa on toimittava niin ajankohtaisesti kuin mahdollista. Siksi pyrimme säilyttämään hyvät välit kaikkien levy-yhtiöiden kanssa, sanoo Nokian Mobile Phones -toimialaryhmän markkinointijohtaja Jo Harlow.

Sony Ericsson ei myöskään tee yksinomaisia sopimuksia levy-yhtiöiden kanssa.

– Priorisoimme sisaryritystämme SonyBMG:tä, mutta olemme työskennelleet myös Universalin ja Warnerin kanssa, kertoo Sony Ericssonin maailmanlaajuisesta markkinoinnista vastaava johtaja Dee Dutta.

Musiikkiala on innostunut mobiililaitteista, mutta Sony Ericssonilla ei Duttan mukaan ole vaikeuksia löytää yhteistyökumppaneita.

– Emme juokse muiden perässä. Walkman on niin suosittu, että kaikki haluavat tehdä yhteistyötä meidän kanssamme.

Musiikki ja puhelinten muut tiedonsiirtoa haalivat ominaisuudet ovat lisänneet yhteistyön tarvetta myös operaattoreiden suuntaan.

Kilpailu operaattoreiden mainospaikoista on Harlow’n mukaan kovaa, sillä paikkoja on vähän ja ne ovat kalliita.

– Onnistumisen avain on siinä, että operaattorin, laitevalmistajan, levy-yhtiön ja artistin välinen yhteistyö saadaan toimimaan, Dutta sanoo.

Operaattori ja laitevalmistaja hyötyvät toistensa kasvusta, mutta aina tavoitteet eivät osu yhteen.
Harlow kertoo, että operaattorit keskittyvät sesonkeihin kuten jouluun tai syksyn back-to-school-viikkoihin ja pyrkivät maksimoimaan sesongin aikaista myyntiään.

– Me työstämme pidemmän aikavälin suunnitelmia ja kehitämme ideoita, joita voidaan soveltaa kauempana tulevaisuudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    9. 9

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    10. 10

      Fennovoima kiistää tiedon rakentamisluvan viivästymisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    10. 10

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää