Kaasutoimitukset uhkaavat taas takkuilla

Venäjän Gazprom-maakaasumonopoli aloittaa syksyllä neuvottelut kovista maakaasun hinnankorotuksista Baltian maiden, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Baltialle on luvassa jopa 40 prosentin korotus ensi vuodelle. Hinnankorotusvaatimukset saattavat jälleen johtaa Länsi-Euroopan kaasutoimitusten ongelmiin.
Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan esimerkiksi Liettualle Gazprom ehdottaa 40 prosentin korotusta maakaasun hintaan. Maakaasun hinta nousisi Baltiassa Suomen ja Unkarin tasolle eli 250–280 dollariin tuhannelta kuutiolta.

Nykyisin Gazprom toimittaa kaasua Liettuaan eri arvioiden mukaan 190–200 dollarin hintaan, ja Viroon ja Latviaan 210–220 dollarin hintaan.

Baltian mailla on ollut kolmen vuoden siirtymiskausi länsieurooppalaisiin hintoihin niiden sovittua Gazpromin tulosta osakkaaksi niiden kaasunjakeluyhtiöihin.

Suurimmat vaikeudet hintaneuvotteluissa tulevat nähtävästi kuitenkin Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Gazpromin ilmoittamat hinnankorotukset ovat useaan otteeseen johtaneet kaasutoimituksien häriöihin läntiseen Eurooppaan Valko-Venäjän ja Ukrainan käyttäessä läpikulkuputkiaan aseena hintaneuvotteluissa.

Ukraina ja Valko-Venäjä ovat ottaneet luvatta läntiseen Eurooppaan menevää kaasua Venäjän rajoitettua kaasutoimituksia niille neuvottelujen takkuillessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää