Valikko

Elovena-myllärit taistoon puurotykillä ja adressilla

Elovena-kaurahiutaleita valmistavan Nokian myllyn työntekijät aloittivat nimienkeruun tehtaan ja sen brändituotteen puolesta torstaina Nokialla. Pirkkalaistorilla kerättiin nimiä adressiin trubaduurin säestämänä ja puurotykin voimalla, jottei Raisio-yhtymän omistamaa Melian myllyä suljettaisi.
Tehtaan sulkeminen aiheuttaisi suuria muutoksia kotimaisen kaurahiutaleen tuotantoon. Suomen elintarviketyöläisten liiton mukaan Nokialla tuotetaan kaikki Raisio-yhtymän kaura, joka on noin 70 prosenttia koko maan kaurasta. Lisäksi Nokialla käsitellään myös ruista, vehnää ja ohraa.

Ammattiliitto tukeutuu vaatimuksissaan perinteikkään Elovenan säilyttämiseen suomalaisena tuotteena. Liiton mukaan raaka-aineen vaihtaminen kotimaisesta ulkomaiseen ei romuta ainoastaan Raision tuotemerkkiä vaan tekee hallaa koko kotimaiselle elintarviketuotannolle.

Noin 70 henkeä työllistävän myllyn yt-neuvottelut aloitettiin heinäkuussa, mitä työntekijät protestoivat yhden päivän lakolla. Liiton mukaan Raisio menetti keväällä suurimman vehnäasiakkaansa hinnankorotusten seurauksena.

Raisio-yhtymä käy yt-neuvotteluja myös Elintarvike- ja aineosat -yksikössä sekä konsernipalveluissa. Yhtiön mukaan näiden yksiköiden vähennyksen tarve olisi yhteensä kolmisenkymmentä henkilöä. Vähennyksiä tehdään yksiköiden kannattavuuden parantamiseksi. Elintarvikeyksikön liiketulos oli tammi–kesäkuussa tappiollinen, eikä Ainesosat-yksikön liikevaihtokaan kasvanut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää