Venäjän öljy nosti espoolaisyhtiön rajuun kasvuun

Öljyrahtauksia järjestelevä Alexia-Shipping on kolminkertaistanut liikevaihtonsa parin viime vuoden aikana. Venäjän nousu yhä suuremmaksi öljyn tuottajaksi on ollut yhtiölle onni. Maa on on ainoa öljyntuottaja, joka on kasvattanut osuuttaan maailman öljykaupassa.


Alexia-Shippingin kotipaikka on Espoon Tapiolassa.

– Tämän ei pitäisi olla mahdollista. Yleensä rahtausfirmat ovat siellä, missä kauppaa tehdään. Öljyalalla ne ovat Lontoossa, Rotterdamissa tai Oslossa. Me olemme täällä kaikesta sivussa, sanoo yhtiön toimitusjohtaja ja osakas Tom Fenel.

– Nykyaikana tämä on kuitenkin toimii. Ja koska me asumme täällä, teemme täällä myös töitä, Fenel sanoo.

Alexia-Shipping sai alkunsa, kun suomalaiset suuryritykset luopuivat omista laivoistaan niiden omistukseen liittyneen veroedun poistuttua 1980-luvulla.

Tämän seurauksena laivojen ylläpidosta huolehtineen varustamoyritys Henry Nielsenin palveluksessa olleet Tom Fenel ja Mikko Janhonen perustivat vuonna 1989 oman yrityksen. He jatkoivat öljykuljetusten järjestelyä itsenäisinä meklareina.

Nyt Alexia-Shipping on Suomen oloissa merkittävä rahtausliike. Yrityksessä on mukana myös kansanvälisiä omistajia.

Alexia-Shipping työllistää 20 henkilöä, joista puolet on meklareita. Liikevaihtoa kertyi vuonna 2006 yli jo 11 miljoonaa euroa.

– Me ostamme ja myymme laivarahteja. Tämä mielenkiintoinen, mutta epävakaa ala.

Fenelin mukaan kasvun rajat ovat kuitenkin jo näkyvissä. 

– En usko, että kasvamme jatkossa samaan tahtiin.

Rahtiliikkeen tulot tulevat komissioista, jotka varustamo yleensä maksaa.

Alalla komissio on aina vakio, 1,25 prosenttia bruttorahdista. Se on satoja vuosia vanha perinne, josta kukaan ei tingi.

Öljyn rahtausliiketoiminta perustuu siihen tosiasiaan, että öljy on väärässä paikassa.

Trendi on nyt öljykaupassa sellainen, että öljyä kuljetellaan yhä suuremmissa erissä ja yhä pidempiä matkoja. Tämä tuo kasvua myös rahtiliikkeiden laskutukseen.

– Esimerkiksi Kiina kuluttaa öljyä yhä enemmän ja siksi pitkät öljyn kuljetukset Aasiaan ovat lisääntyneet.

Lama puraisi pahasti myös merikuljetuksia hoitavaa nuorta yritystä 1990-luvun alussa, mikä pakotti sen hankkimaan uusia asiakkaita.

– Suuntauduimme silloin voimakkaasti maailmalle ja varsinkin Venäjälle. Nyt meillä hyvät kontaktit. Olemme saaneet kasvaa asiakkaidemme mukana, Fenel sanoo.


Alexia-Shippingin asiakkaita ovat öljy-yhtiöt, öljykauppiaat ja varustamot.

– Venäjä on ainoa öljyntuottaja, joka on kasvattanut osuuttaan maailman öljykaupassa. Me olemme päässeet tähän kasvuun mukaan. Meillä luottamusta asiakkaiden piirissä.

Venäläinen öljy tuo nyt pienen suomalaisen rahtiliikkeen volyymistä 60–70 prosenttia.

Öljyä myyviltä tahoilta rahdeista tulee yli puolet. Neljännes laskutuksesta tulee varustamoiden toimeksiannoista ja loppu vapailla markkinoilla laivakapasiteetin meklauksesta.

Fenel sanoo, että rahtaus on riskibisnestä ja työ raskasta.

– Selvästi alle puolet laskutuksesta on pidempää sopimuspohjaista toimintaa. Valtaosa tässä on spottimarkkinoilla toimimista ja sitä tehdään eri aikavyöhykkeiden tahdoissa.

– Huomisesta ei koskaan tiedä. Lisäksi öljy ja politiikka kietoutuvat kaikkialla yhteen. Se tuo tähän alaan oma värinänsä, Fenel sanoo.

Oy Alexia-Shipping Ab

Kotipaikka: Espoo
Toimiala: Öljyn rahtauspalvelut
Liikevaihto: 11 Me
Henkilöstö: 20

Kasvun eväät
Toimitusjohtaja Tom Fenel:

– Tällä alalla pärjää henkilökohtaisella osaamisella. Meklareilla pitää olla suhteet asiakkaisiin ja osaamista hoitaa diilit.
– Vakioasiakkaamme ovat kasvaneet ja me olemme saaneet kasvaa ehideän mukanaan.
– Lama pakotti alun perin uusille markkinoille. Loimme silloin suhteita, jotka mahdollistivat nykyisen kasvun. 

  • Kasvuyrittäjät

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää