Puola valmis euroon kahdessa vuodessa

Puolan valtiovarainministerin Zyta Gilowskan mukaan maa on valmis ottamaan euron käyttöön jo vuonna 2009.
Itäisen Keski-Euroopan ”Davosin” kansainvälisessä talousfoorumissa puhunut Puolan konservatiivihallituksen rahakirstunvartija vakuutti Puolan kykenevän täyttämään kaikki EMU-kriteerit kahden vuoden kuluttua.

– Ei edes Puolaa viime vuosina vaivannut poliittinen sekamelska pysty vaikeuttamaan maan talouden vakaata kehittymistä kohti euroaluetta, taloustieteen professori Gilowska huomautti.

Varapääministeri korosti yhteisvaluuttaan siirtymisen antavan Puolan välttämättä tarvitsemia taloudellisia piristysruiskeita.

Puola on kyennyt tervehdyttämään viime vuosina julkista talouttaan ja suitsimaan inflaatiota.

Maan suurin ongelma on ollut budjettialijäämän nousu yli kolmen prosentin kokonaistuotannon arvosta.

– Uskon myös maamme talouden suurimman murheenkryynin poistuvan vuoteen 2009 mennessä, Gilowska selvitti.

Vuonna 2004 EU:hun liittyneistä kymmenestä uudesta jäsenmaasta Puola on ainoana pantannut julkistamasta täsmällistä vuotta, jona se voisi vaihtaa oman valuuttansa (zloty) euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää