Valikko

Suomalaispankeilla vähän rahaa kiinni USA:n subprimeissa

Suomalaiset pankit ovat sijoittaneet Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoiden subprime-lainoihin vain vähän. Sekä suorien että välillisten sijoitusten määrä on pieni suhteutettuna pankkien pääomaan, kertoo Rahoitustarkastuksen selvitys.
Rata kysyi subprime-lainoihin sijoittamisesta suurilta ja keskisuurilta suomalaispankeilta.

– Selvityksen tulokset ovat odotuksemme mukaisia ja vastaavat sitä käsitystä, joka on ollut suomalaisten pankkien subprime-riskistä, kertoo vakavaraisuusvalvonnasta vastaava apulaisjohtaja Jukka Vesala.

Suomalaiset pankit eivät ole myöskään merkittävissä määrin sijoittaneet hedge-rahastoihin.

Kyselyn mukaan suomalaisten pankkien rahoitusasema on vakaa. Pankkien lyhytaikaisen rahoituksen saatavuudessa ei ole ollut ongelmaa.

Yhdysvaltain luottokriisi kuitenkin näkyy varsinkin pitkäaikaisessa rahoituksessa, jonka hinta kansainvälisillä pääomamarkkinoilla on  yleisesti noussut.

Pankit kertovat, että heillä on tarvittaessa mahdollisuus siirtää suunniteltuja joukkovelkakirjojen liikkeeseen laskua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Starbucks laajenee maailmalla - uuden luksuskahvin hinta voi nousta lähes 10 euroon

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää