Valikko

Tutkimus K-kauppiaista kuohuttaa

Jari Paulamäen väitöskirjan mukaan ketjuyrittäjät ovat olleet tyytymättömiä oloonsa K-ryhmässä. K-ruokakauppiasyhdistyksen puheenjohtaja taas muistuttaa, että ajat ovat muuttuneet tutkimuksen tekemisen jälkeen.
Kolme vuotta sitten tehdyn haastattelututkimuksen K-kauppiaat kokivat, ettei Kesko ole kiinnostunut heidän tiedoistaan paikallisesta kaupankäynnistä.

Yrittäjä-kauppiaat tunsivat, että heidän toimintavapautensa on rajallinen. Tyytymättömyyden taustalla ovat olleet kauppiaiden taloudelliset ongelmat, joista kauppias olisi mielestään selvinnyt ilman keskusliikkeen määräilyä.

Tutkimuksen lopputulos yllätti Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden tohtoriksi väitelleen Jari Paulamäen, 43. Kauppiasyrittäjien tuoman kilpailuedun olisi voinut kuvitella liittyvän juuri paikalliseen sopeuttamisen ja konseptin kehittämiseen.

K-ruokakauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen sanoo, että tilanne on nykypäivänä aivan toinen.

– Kauppiaat ovat nykyisin tyytyväisepiä kuin kolme vuotta sitten. Tilanne muuttui vuoden 2005 jälkeen, kun uusi kauppiasyrittäjämalli otettiin käyttöön, Kiiskinen sanoo.

Kiiskinen toivoo, ettei väitöstutkimuksesta tehtäisi suorasukaisia johtopäätöksiä nykyisiin kauppiaisiin ja toimintamalliin.

Paulamäki on pitkäaikaisten K-kauppiasvanhempien poika, ja suvussa on useita kauppiaita. Hänellä oli myös suunnitelmia jatkaa vanhempiensa työtä. Pro gradu -työn nimi oli Sukupolvenvaihdos vähittäiskaupassa.

Paulamäestä ei tullut kauppiasta, mutta hän vuokraa omistamaansa kiinteistöä kauppiaana toimivalle serkulleen.

Väitöskirjaansa Paulamäki haastatteli 22:ta K-market ja K-supermarket-kauppiasyrittäjää kokemastaan toimintavapaudesta ketjuyrityksessä. Haastattelut on tehty vuonna 2004.

Keskon ja K-kauppiaiden ketjutoimintamalli otettiin käyttöön vuonna 2001. Haastatteluajankohdan jälkeen Keskossa on vaihtunut monta johtajaa, myös pääjohtaja. Keskusliikkeelle maksettavien maksujen perusteet ovat muuttuneet tutkimushaastattelujen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää