Valikko

Metsästystuotteita vaikka Alaskan-matkalle

Erätarvikekauppias Matti Haavisto esittelee kiväärin patruunoita naisasiakkaalle liikkeen takanurkassa. Asiakas haluaa järeitä vara-ammuksia karhun tai suden varalle.


Haaviston mukaan metsästyksen harrastajilla on erikoisia tarpeita yhä enemmän. Välinetietoisuus lisääntyy ja markkinat pirstaloituvat entisestään.

– Metsästystä ja kalastusta ei harrasteta enää pelkästään kotimaassa ja yhä useammin harrastuksessa on mukana koko perhe.

– Nykyisin harrastajat käyvät ulkomailla, esimerkiksi Afrikassa tai Alaskassa. Meidän pitää pystyä tarjoamaan myös näihin olosuhteisiin parhaat välineet, hän sanoo.

Haaviston erätarvikekauppa Schröder Ab on toiminut Helsingin keskustassa vuodesta 1896 lähtien. Haavisto tuli Helsingin vanhimman erikoisliikkeen omistajaksi vuonna 2000.

Valikoimaa meillä ainakin on, Haavisto sanoo ja osoittaa tuhansia erilaista viehettä sisältävää kalastushyllystöään.

Haavistolla on pienehkön liiketilan kellarissa kunnollinen varasto. Hän sanoo pärjäävänsä suuria ketjuja ja varastomyymälöitä vastaan juuri laajemmalla valikoimalla.

Laajalla konseptilla voi palvella laajempaa asiakaskuntaa ja olla myös hinnassa kilpailukykyinen.

– Ketjut myyvät vain sellaista tavaraa, mikä käy hyvin kaupaksi. Meillä tämä homma on elämäntapa, Haavisto huomauttaa.

– Meillä on tarjolla myös sellaisia tuotteita, joita kysytään mahdollisesti vain kerran vuodessa tai jopa kerran viidessä vuodessa.

Haavisto tunnustaa, että taloudelliselta kannalta varaston kierto on liian hidas, mutta hänestä on tärkeää, että asiakas voi luottaa saavansa tarvitsemansa välineet.

Schröderin asiakaskunta on laaja ja myynti keskittyy eri vuodenaikoina eri tuotteisiin. Nyt on metsästyssesonki, talvella myydään vaatteita ja kesällä kalastusvälineitä.

– Joissain tuotteissa meillä on Euroopan laajin valikoima. Siksi meillä on paljon myös ulkomaalaisia asiakkaita.

Kotimaisia metsästäjiä on Haaviston mukaan kahdenlaisia.

– On niitä, jotka asemansa puolesta tarttuvat aseeseen ja niitä, jotka harrastavat metsästystä joka tapauksessa.

– Laajan asiakaskunnan takia meillä pitää olla sekä alan parhaat tuotteet että hinnaltaan hiukan edullisemmat vaihtoehdot. Ja asiaan kuuluu, että me palvellemme kaikkia asiakkaita samalla tavalla stadilaisessa hengessä, Haavisto sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää