Valikko

Sampo Pankki vastustaa Aspocompin sulautusta

Piirilevy-yhtiö Aspocomp julkaisi pörssitiedotteen, jossa se kertoo Sampo Pankin asettuneen vastustamaan toukokuista päätöstä sulauttaa tytäryhtiö Aspocomp Oy emoyhtiöön.
Sampo Pankki on Aspocomp Oy:n velkoja.

- Tämä on hyvin poikkeavaa, että konsernin sisäisiä sulautuksia asetutaan vastustamaan, Aspocompin lakiasiainjohtaja Maire Laitinen sanoo. Hän ei lähde miettimään vastustuksen syitä, mutta Sampo Pankilla on siis valta halutessaan estää sulautus.

Aspocomp sanoo harkitsevansa nyt eri vaihtoehtoja ja tiedottavansa jatkotoimenpiteistä perehdyttyään asiaan. Sulautumisen piti tapahtua syyskuun lopussa.

Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola on asiasta melko vaitonainen vedoten pankkisalaisuuteen.

- Meidän mielestämme Aspocompin suunnitelma ei ole sen mukainen kuin toivomme, Vuola kommentoi. Hänestä sulautuksen vastustaminen sinänsä ei ole tavaton tapaus.

- Harvinaista on se, että Aspocomp kertoo asiasta pörssitiedotteella.

Neuvottelut kuitenkin jatkuvat, ja kaikki on Vuolan mukaan vielä mahdollista.

Myrskyisä syksy

Aspocompilla on ollut jo muutenkin myrskyisä syksyn alku, kun Tapio Hintikka erosi turhautuneena yhtiön hallituksesta elokuun lopulla arvostellen hallituksen puheenjohtajaa.

Aspocompin toimivaa johtoa Hintikka ei moittinut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää