Ruotsalaisauto miellyttää naisia

Uusi tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan naiset mieltyvät erityyppisiin autoihin kuin miehet. Erityisesti Volvo on naisten suosima automerkki.


Markkinointiyritys J.D. Powerin laajan selvityksen mukaan naiset perustavat autohankintansa eri kriteereille kuin miehet. Naisten ostamat autot olivat ominaisuuksiltaan turvallisia, laadukkaita ja luotettavia. Miehet sitävastoin hankkivat kalliimpia, isompia ja suorituskykyisempiä autoja.

Miehet ja naiset suosivat myös eri automerkkejä. Businessweek-lehden verkkosivujen uutisoiman tutkimuksen mukaan miesten keskuudessa suosituin luksusauto oli Audi RS4. Saman hintaluokan autoista naiset suosivat eniten Volvo S40:tä.

Tutkimuksen mukaan naiset pitävät Volvoista laajemminkin. Kymmenen naisten eniten ostaman luksusauton joukossa oli kolme Volvon mallia.

Tarkasteltaessa kaikkia hintaluokkia naisten eniten ostamaksi autoksi nousi Volkswagenin uusi kupla. Tänä vuonna Suzuki on kuitenkin kiilannut naisten eniten suosimaksi merkiksi.

Tutkimuksen mukaan Lexus on ainoa automerkki, joka miellyttää niin miehiä kuin naisiakin.

Volvo on kuitenkin vaikeuksissa naisten suosiosta huolimatta. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa yrityksen myynti on vähentynyt lähes kymmenen prosenttia viime vuoteen verrattuna. Syy tähän on yksinkertainen: miehet tekevät edelleen suurimman osan autohankinnoista.

Pohjois-Amerikassa miehet ostavat yli 60 prosenttia kaikista autoista.

J.D. Powerin tutkimus koski automyyntiä Yhdysvalloissa. Tutkimuksen otos tavoitti 24 prosenttia kaikista Yhdysvalloissa tehdyistä automyynneistä. Se toteutettiin kyselytutkimuksena sadoissa autoliikkeissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää