Sveitsiläispankin päät putoavat

Sveitsin suurin pankki UBS on kärsinyt mittavat tappiot Yhdysvaltain asuntolainakriisistä. Pankille tuli luotoista lähes 500 miljoonan euron tappiot vuoden kolmannelle neljännekselle, ja vastuussa olleiden johtajien päät putosivat tämän takia pankin johdosta.
Pankin rahoitusjohtaja Clive Standish pääsee tästä hyvästä eläkkeelle 54-vuotiaana, ja lähtöpassit saa myös investoinipankkijohtaja Hew Jenkins.

– Pankki joutuu antamaan hätätilan korjauksen takia lopputilin 1500 investointipankin työntekijälle, pääjohtaja Marcel Rohner sanoi.

Pankki ei ole tottunut ilmoittamaan tappioista. Edellisen kerran pankki kertoi osavuositappioista yhdeksän vuotta sitten.

Rohner nousi vasta heinäkuussa pankin johtoon ja jo tuolloin ounasteltiin, että edellisen pääjohtajan pistivät lähtemään odotettavissa olevat tappiot Yhdysvalloista.

Pankin osakkeen arvo laski ilmoitusten takia kolme prosenttia Sveitsin pörssissä. UBS joutui kirjaamaan noin 2,4 miljardin euron poistot myös hedge-rahaston lopettamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    3. 3

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    4. 4

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    5. 5

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää