Valikko

Taivaan harjoittelija tutkii pissiksiä

Peruskoulun 9-luokkalainen Henrik Lähdesniemi ei tällä ja ensi viikolla menekään Pohjois-Tapiolan kouluun, vaan Helsingin keskustaan suunnittelutoimisto Taivaaseen. Hän aloitti maanantaina työelämään tutustumisjaksonsa.


– En ole koskaan ollut töissä ja olen innoissani. Tämä on yksi kouluvuoden kohokohdista.

Koulussa on harjoiteltu kaikkea työelämään liittyvää pukeutumisesta ja käyttäytymisestä alkaen, mutta ennakkoon Lähdesniemeä arvelutti millaista on, kun paikalla ei ole ketään kaveria tai opettajaa.

– Ehkä eniten mietityttää, miten saan tehtyä hommia. Toivottavasti en ole ihan pihalla. Luulen kyllä, että minua ohjataan aika hyvin.

Taivaassa Lähdesniemi saa tutkia nuoria. Copywriter Jari Saariaho kertoo, että hän pääsee kartoittamaan nuorten alakulttuureita kuten skeittareita, pissiksiä ja fruittareita ja muita vastaavia. Tarkoituksena on, että hän murtaa näiden koodistoa ja sosiaaliseen habitukseen liittyviä asioita eli selvittää, miten ketkäkin pukeutuvat ja puhuvat, mitä musiikkia he kuuntelevat ja mikä on heille tärkeää.

– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus saada sisäpiiritietoa tilanteesta, johon aikuisen on vaikea päästä.

– Tietysti Henrik pääsee tekemään myös toimistohommia ja kantamaan neukkariin kaffetta, lisää Saariaho.

Työelämään tutustuu koko ikäluokka eli noin 55 000 nuorta tämän lukuvuoden aikana. Kunnilla ja kouluilla on päävastuu peruskoulun päättöluokkaan kuuluvan jakson järjestämisessä. Tarkoituksena on, että nuoret hankkivat kokemuksia työelämästä ja ammateista aidoissa työympäristöissä. Monille harjoittelu on ensimmäinen kosketus työelämään. Siitä voi silti kimmota vaikka oma ura.

– Tykkään tehdä kaikkea graafista. Mainosala voisi olla vaihtoehto ammatiksikin, toteaa Lähdesniemi.

Joissakin yrityksissä Tet-harjoittelijoiden ottaminen on tapa. Esimerkiksi Taivaassa työskentelee tavallisesti kaksi koululaista sekä syys- että kevätlukukaudella, mutta tänä syksynä harjoittelijoita tulee neljä.

– Tällaisesta parin sadan työntekijän konsernista on yllättävän helppo löytää tehtäviä, sanoo Saariaho.

Paikkoja tarvitaan paljon. Yritykset voivat ilmoittautua mukaan internetissä, missä on alueellisia Tet-toreja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun tori on osoitteessa www.pkstet.fi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    8. 8

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    9. 9

      Nesteen osake niiasi Trumpin johtajavalinnan jälkeen

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    10. 10

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää