Kulutuselektoniikka huimassa kasvussa Suomessa

Elektroniikan tukkukauppa kääntyi tammi-elokuussa voimakkaaseen 10,5 prosentin kasvuun. Erityisesti kulutuselektroniikan myynnin kasvu on ollut huimaa (+ 65 %), ilmenee Suomen Kaupan Liiton tilastoista.


Tilastojen mukaan digiboxien ja digiboxin sisältävien taulutelevisioiden kysyntä oli erittäin vilkasta heti tammikuussa ja kiihtyi vielä kesän aikana. Myynnin kehitystä kuvaa hyvin myös se, että televisioista on ollut ajoittain jopa pulaa.

Myynti on siirtynyt suurempiin TV-kokoihin. Kehitystä leimaa myös hintaeroosio valikoimatarjonnan kasvaessa.

Matkapuhelinmyynti on laskenut (- 24 %), mitä selittävät sekä kappalemääräisen myynnin että hintatason laskut. Taustalla on myös kytkykaupan vaikutus myyntiin.

Kameroiden myynnin laskuun (- 4,3 %) vaikuttavat matkapuhelinten entistä paremmat kamerat. Laadukkaat järjestelmäkamerat ovat kuitenkin säilyttäneet suosionsa.

Ala uskoo loppuvuoden sujuvan entiseen malliin, mutta vuoden 2008 myynntiodotuksissa ollaan varovaisia, vaikka kaapelitaloudet siirtyvät helmikuussa digiaikaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää