Valikko

Tapiola sponsoroi kiireisiä luontoon

Vakuutusyhtiö Tapiola suuntaa sponsorirahojaan suomalaisten luontoulkoiluun. Tapiola-ryhmä ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on opastaa suomalaisia tutustumaan luontoon.


Luonnonsuojeluliiton Löydä luonto läheltäsi -hanke käynnistyy ensi vuonna.

– Luontokokemuksille ja opastetuille luontoretkille on maassamme entistä enemmän kysyntää. Esimerkiksi syyskuun alussa julkistetun World Values Survey -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tärkeimpinä arvoinaan ympäristönsuojelua, turvallisuutta ja luovuutta. Lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää ympäristönsuojelua tärkeänä tai erittäin tärkeänä, perustelee johtaja Arto Jurttila Tapiolasta.

Luonnonsuojeluliitto järjestää nykyisellään noin 400 opastettua luontoretkeä vuodessa. Oppaina toimivat niin vapaaehtoiset kuin ammattimaiset luonto-oppaat.

Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen kertoo, että Tapiolan tuella liitto voi palkata luontoretkeilyn koordinaattorin ja järjestää enemmän retkiä.

– Suomalainen kulttuuri ja elämänmuoto perustuvat saumattomasti luontoon. Haluamme osaltamme auttaa tämän luontosuhteen vaalimisessa teknistyvässä ja kiireisessä ajassamme, Yrjö-Koskinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää