Suomalainen it-menestystarina Kanadassa

- Kanadasta aloittaminen ei ollut suunniteltua, mutta jälkikäteen tarkasteltuna se oli erittäin hyvä päätös, Global Intelligence Alliancen toimitusjohtaja Jouko Virtanen sanoo.


Espoolainen Virtanen saapui johtamaan yrityksen Pohjois-Amerikan liiketoimintaa vuonna 2004. Tuolloin yhtiö tunnettiin nimellä Novintel. Vuotta aikaisemmin se oli ostanut Torontossa sijaitsevan jakelijansa, joka myi yhtiön kehittämää ohjelmistoa.

Lokakuun alussa Novintel vaihtoi nimensä Global Intelligence Allianceksi. Se on ollut aikaisemmin yhtiön kansainvälisen partneriverkoston nimi.

- Jatkamme edelleen partneriverkoston pyörittämistä saman brändin alla, kuten kansainväliset tilintarkastustoimistot, Virtanen sanoo.

Global Intelligence Alliancen tärkein tuote on verkkoselaimen välityksellä toimiva sisältöpalvelu, jonka avulla asiakasyritysten on mahdollista säilyttää ja jakaa ulkoista markkinatietoa, jota Global Intelligence Alliancen analyytikot tuottavat eri lähteistä.

Parempi sijainti, vähemmän byrokratiaa Nyt Pohjois-Amerikan pääkonttorissa työskentelee kymmenen henkeä. Virtanen kertoo, että Torontoon saapuminen oli ennen kaikkea kustannustehokas ratkaisu.

- Torontossa on mahdollista pitää toimistoa ydinkeskustassa huomattavasti edullisemmin kuin Manhattanilla.

Yhdysvaltoihin verrattuna etuja ovat vähäisempi byrokratian määrä ja pienemmät työvoimakustannukset.

Ontario-järven rannalla sijaitsevasta Torontosta on myös hyvät yhteydet kaikkialle itäiseen Pohjois-Amerikkaan: New Yorkiin, Bostoniin ja Chicagoon. Niistä on ollut hyötyä yhtiölle, joka tavoittelee vahvaa asemaa erityisesti itärannikkolla ja keskilännessä.

Vaikka Global Intelligence Alliance perusti huhtikuussa toimiston New Yorkiin, Virtanen vakuuttaa, ettei yhtiö aio muuttaa kokonaan rajan eteläpuolelle.

- Mutta jos haluat tehdä bisnestä Yhdysvalloissa, on tärkeää perustaa yhtiö sinne suhteellisen nopeasti, vaikka toimintaa johdettaisiinkin Torontosta.

Eurooppalaiseen ja suomalaiseen bisneskulttuuriin tottuneelle Pohjois-Amerikkaan sopeutuminen vie aikansa.

Kanada ja Yhdysvallat ovat molemmat perinteisiä sopimusyhteiskuntia. Se näkyy lakimiesten aseman korostumisena ja pitkinä sopimusprosesseina.

Talouspuolella haasteena ovat suuryritykset, joilla on varaa kyykyttää pienikokoisia kumppaneitaan.

- Kassavirran hallinta on täällä haasteellisempaa kuin Suomessa, sillä moni yritys viivyttää laskujen maksamista viimeiseen asti, Virtanen sanoo.

Virtasen mukaan ihmiset vaihtavat useammin työpaikkaa. Myös kvartaalipolitiikka ja olemattomat irtisanomisajat lisäävät työvoiman vaihtuvuutta.

Tällaisessa ympäristössä hierarkkisuus korostuu ja pohjoismainen johtamistyyli joutuu koetuksille.

- Täällä ei ole ehkä totuttu siihen, että pomolle voi oikeasti kertoa rehellisen mielipiteensä ilman, että tarvitsee pelätä heti potkuja.

Vaihtuvuus tarkoittaa myös sitä, ettei yksi yhteyshenkilö asiakasyritykseen välttämättä riitä.

Mutta jos ovat haasteet suuria, niin ovat myös mahdollisuudet.

- Yhdysvalloissa on hirvittävä määrä miljardien liikevaihtoa pyörittäviä yrityksiä, joista Suomessa ei ole koskaan kuultu. Kysymys on vain siitä, miten hyvin saa positioitua itsensä markkinoilla ja kuinka osaa kohdentaa oikein rajalliset myynti- ja markkinointiresurssinsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää