Valikko

Energia-ala lupaa vastauksia Pekkariselle

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen lupaa vastauksia uusiutuvan energian käytöstä. Kauppa- ja teollisuus Mauri Pekkarinen vaati tänään puheessaan selvitystä siitä, mitä energiateollisuus aikoo asialle tehdä.
Voin vakuuttaa ministeri Pekkariselle, että täytämme mielihyvin hänen pyyntönsä ja hyvissä ajoin ennen joulua, Energiateollisuus ry:n (ET) toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sanoo tiedotteessa.

– Olemme asettaneet ilmastokysymyksen ykköshaasteeksemme ja siinä mielessä suhtaudumme myös uusiutuvien energialähteiden lisäämistavoitteeseen kaikella vakavuudella.

Naukkarisen mukaan ET on valmistellut omaa ehdotustaan uusiutuvien energialähteiden käytöstä jo siitä lähtien, kun Eurooppa-neuvosto hyväksyi komission energiapaketin ja sen sisältämän tavoitteen lisätä tuntuvasti uusiutuvien energialähteiden osuutta EU:n energiantuotannossa.

ET:n ehdotus julkistetaan syksyn aikana.

– Olemme nähneet päästökaupan vahvana keinona ohjata energiantuotantoa uusiutuviin sekä päästöttömiin ja vähäpäästöisiin tuotantomuotoihin, sanoo Naukkarinen.

Hänen mukaansa ET on valmis rakentavaan vuoropuheluun, kunhan pidetään ovia auki useammalle kuin yhdelle vaihtoehdolle ja mahdollinen valinta tehdään huolellisen harkinnan jälkeen niin, että se tukee toimivia markkinoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Autoliitto vastaa katsastushuoleen: autojen kuntoa voisi syynätä nykyistä harvemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää