Valikko

Hanaveden puolesta alkoi kampanjointi

Pullotettua vettä vastaan kampanjoidaan Yhdysvaltain eri kaupungeissa. Hanavesi on pullovettä ympäristöystävällisempää, kampanjassa muistutetaan.
Useat kaupungit ovat liittyneet ravintoloitsijoiden ja vesiaktivistien kampanjaan, jolla muistutetaan kuluttajia hanaveden ympäristöystävällisyydestä, kertoo Business Week.

Kampanjan toivotaan vaikuttavan USA:n kaupunkien päättäjiin, jotka ovat ostaneet pullotettua vettä toimistoihinsa julkisin varoin. Pullotetun veden sijaan kaupunkien toivotaan käyttävän hanasta saatavaa vettä.

Kriitikoiden mukaan pullotettu vesi tuhlaa energiaa. Sitä kuluu muovipullojen tekemiseen ja pullojen kuljetukseen.

Vesikeskustelussa yhtenä suurena aiheena on ollut pullotettujen vesien alkuperä.

PepsiCo ja The Coca-Cola Company ovat Yhdysvalloissa suurimpia pullotettujen vesien myyjiä. Jokin aika sitten PepsiCo joutui tunnustamaan, että yrityksen Aquafina-vesi on lähtöisin julkisista vesivaroista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    3. 3

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    8. 8

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    9. 9

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää