Valikko

FSP palaa Finnet-liittoon

Forssan Seudun Puhelin ei pelästynyt Finnet-liiton osittaista hajoamista kuuden yhtiön irtauduttua liitosta aiemmin tänä vuonna.
- Liittohan on meidän kannaltamme mennyt vain parempaan suuntaan. Siellä on nyt jäljellä saman strategian jakavat yhtiöt, FSP:n toimitusjohtaja Jyri Pouttu katsoo.

Tästä ei voi kuitenkaan Poutun mukaan johtaa, että Finnet-liiton rivien harveneminen olisi FSP:lle syy liittymiseen.

- Mutta se teki yhteisön meille uudestaan houkuttelevaksi.

FSP erosi Finnet-liitosta vuonna 2002. Finnet-liitto on nykyisin 27 alueellisen puhelinyhtiön elinkeino- ja toimintapoliittinen etujärjestö ja yhteistyöfoorumi.

- Toimialan nopea muutos tuo mukanaan haasteita, joita on helpompi ratkoa verkostoitumalla. Paikalliset puhelinyhtiöt olivat Forssan Seudun Puhelimen kannalta sopivin vaihtoehto. Ne jakavat samanlaisen näkemyksen paikallisen toiminnan tulevaisuudesta, Pouttu perustelee paluuta.

Poutun mukaan tietoliikennealan viime vuosien kehitys on etäännyttänyt suuria toimijoita asiakkaista, ja palvelun saaminen on yhä vaikeampaa, koska operaattorit ovat voimakkaasti ulkoistaneet toimintojaan.
 
- Paikallisen palvelun tuottaminen on kallista pienillä volyymeillä, Pouttu sanoo ja kertoo Finnet-ryhmän yhteistyöstä haettavan muun muassa volyymietuja.

Finnet-liittoon liittyminen ei vaikuta FSP:n henkilöstön määrään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää