Itella vie verkkolaskut Venäjälle

Suomalainen viestinvälittäjä aikoo käynnistää sähköiset postipalvelut Venäjällä ensi kesänä.
Itella eli entinen Suomen Posti suunnittelee verkkolaskujen ja sähköisen viestinvälityksen viemistä Venäjälle.

Alustavien suunnitelmien mukaan Itella käynnistää sähköiset postipalvelut Venäjällä ensi kesänä. Itellan vientituote on yrityksille tarkoitettu iPost-palvelu. Palvelussa Itella ottaa hoitaakseen yrityksen laskuliikenteen.

Itella vastaa laskujen tulostamisesta ja lähettämisestä. Itella tekee laskuista sekä paperiset että verkkolaskuversiot.

Sähköisen viestiliikenteen vieminen Venäjälle on luonteva siirto Itellalta. Yhtiö vaikuttaa nykyisin Venäjän tavarakuljetuksissa.

Itellalla on Moskovassa logistiikkakeskus, joka tarjoaa kuljetusta ja varastointipalveluja. Toinen logistiikkakeskus valmistuu ensi vuoden alussa Pietarissa.

Verkkolaskujen ja sähköisen viestinvälityksen tulo Venäjälle on Itellan mukaan ajan kysymys. Itella haluaa olla ensimmäisten joukossa, kun verkkolaskutus lähtee liikkeelle Venäjälle.

– Uskomme, että muutos on käynnistymässä Venäjällä. Muutos tulee, mutta se tulee hitaasti, Itella Information Logisticsin toimitusjohtaja Heikki Länsisyrjä näkee.

Venäjällä Itellaa kiinnostaa samanlainen asiakaskunta kuin muilla markkinoilla.

Itella pyrkii suurten laskuttajien kumppaniksi. Itellaa haluaa erikoistua teleyhtiöiden, pankkien, vakuutusyhtiöiden sekä sähkö-, vesi- ja kaasulaitosten laskuihin.

– Nykyisin Venäjällä ihmiset juoksevat lippujen ja lappujen kanssa eri laitoksissa maksamassa laskuja, Länsisyrjä kertoo.

Uusia markkinoita Itella hakee Venäjän lisäksi Saksan markkinoista. Itellan tähtäimessä ovat pienten ja keskisuurten yritysten laskutusliikenne.

Itella kampanjoi parhaillaan Saksassa. Yhtiö markkinoi laskuliikenteen ulkoistusta. Itella haluaa ottaa hoitaakseen yrityksen koko laskutusketjun.

– Saksa on Euroopan suurin maa ja se on todella kiinnostava markkina, Länsisyrjä sanoo.

Itella aikoo tuplata sähköisen viestinvälityksen liiketoiminnan viidessä vuodessa. Suurinta kasvua se odottaa Venäjän ja Saksan kaltaisista suurmarkkinoista.

Itellan informaatiologistiikan päämarkkinat ovat nykyisin Suomi, Baltian maat ja Ruotsi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    9. 9

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää