Technopolis kokeilee onneaan Moskovassa

Pietarissa byrokratiaan törmännyt Technopolis ei lannistu, vaan ryhtyy valmistelemaan teknologiakeskushanketta jo Moskovaankin.


Teknologiayrityksille toimitiloja tarjoava Technopolis kertoo solmineensa aiesopimuksen Moskovan kaupungin kanssa yhteistyöstä, jolla tähdätään teknologiakeskuksen luomiseen Venäjän pääkaupunkiin.

Tiedotteen mukaan Moskova tarjoaa teknologia-alalle nopeasti kasvavan ja kiinnostavan toimintaympäristön, joka synnyttää ja vetää puoleensa huipputekniikan yrityksiä kiihtyvällä vauhdilla. Technopoliksen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen sanoo tämän luovan kasvavaa kysyntää kansainvälisen tason teknologiakeskuksia ja niiden tarjoamia palveluja kohtaan.

Yhteistyötä Moskovan kaupungin kanssa Huuskonen pitää luontevana ratkaisuna siitäkin huolimatta, että Pietariin aiottu Neudorf-teknologiapuisto on kärsinyt byrokratian aiheuttamista viivästyksistä.

Huuskonen muistuttaa, että Technopoliksella on Suomessa pitkä kokemus erilaisista yhteistyömuodoista kaupunkien kanssa. Teknologiakeskuksen valmistelu yhteistyössä Moskovan kanssa sopii siten Technopoliksen toimintatapaan.

- Sopimus on lähtölaukaus uuden teknologiakeskuksen tarkemmalle suunnittelulle. Pääsemme nyt muun muassa selvittämään ja tutkimaan eri sijaintivaihtoehtoja keskukselle.

Tarkoituksena on myös ryhtyä määrittelemään minkä kokoinen ja mihin toimialoihin suuntautunut teknologiakeskus parhaiten vastaa moskovalaisten markkinoiden tarpeeseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää