Valikko

Pc-myynti oli kesällä vahvinta kahteen vuoteen

Tietokoneiden myynti kasvaa kovaa vauhtia. Heinä - syyskuussa kasvu oli tutkimusyhtiö IDC:n mukaan kiivaampaa kuin yhtenäkään neljänneksenä lähes kahteen vuoteen. Myös loka - joulukuulle luvataan vahvaa myyntiä.
Toimitukset kasvoivat IDC:n mukaan heinä - syyskuussa 15,5 prosenttia. Hieman erilaista laskutapaa noudattava tutkimusyhtiö Gartner sai kasvuprosentiksi 14,4, kertoo uutistoimisto AP.

IDC:n mukaan pc:itä toimitettiin 66,9 miljoonaa, kun vuotta aiemmin määrä oli 57,9 miljoonaa. Gartnerin mukaan toimitukset kasvoivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 68,5 miljoonaan vuoden takaisesta 59,8 miljoonasta.

Tutkimusyhtiöiden mukaan kasvu selittyy vahvalla matkamikrojen kysynnällä. Kasvu oli erityisen vahvaa Euroopassa, mutta muuallakin päästiin suuriin lukuihin. Yhdysvalloissa kasvu jäi Gartnerin mukaan kuitenkin 4,7 prosenttiin.  

IDC ennusti viime kuussa vuoden viimeisen neljänneksen pc-toimituksille 13,5 prosentin kasvua, mutta nyt yhtiö kertoo, että ennustetta nostettaneen. Gartner pitää ainakin toistaiseksi kiinni koko vuotta koskevasta 12,3 prosentin kasvuennusteestaan.

HP kasvatti etumatkaansa Delliin, jonka ohi se nousi maailman suurimmaksi pc-toimittajaksi viime vuoden lopulla. IDC:n mukaan HP:n osuus oli heinä - syyskuussa 19,6 prosenttia ja Gartnerin mukaan 18,8 prosenttia. Kumpikin sai HP:n toimitusten kasvuksi 33 prosenttia ja markkinaosuuden kasvuksi yli kaksi prosenttiyksikköä.

Dellin osuus kutistui molempien tutkimusyhtiöiden mukaan yli prosenttiyksikön. IDC laski Dellin siivuksi 15,2 prosenttia ja Gartner 14,4. Dellin toimitusten kasvu jäi neljään prosenttiin.

Kolmannesta sijasta käydään tasapäistä kamppailua. IDC:n mukaan paikan vei Lenovo 8,2 prosentin osuudella ja neljänneksi tuli Acer 8,1 prosentilla. Gartner taas laski Acerin siivuksi 8,1 prosenttia ja Lenovon tasan kahdeksan. Kummankin mukaan viidenneksi suurin pc-toimittaja oli Toshiba.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      AL: Silmämäinen limaklöntti järkytti kolan ostajaa

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää