EU:n uusi perussopimus valmistui

EU-maiden johtajat sopivat perjantain vastaisena yönä uuden perussopimuksen sisällöstä. Uusi teksti nimetään Lissabonin sopimukseksi, ja se allekirjoitetaan kaupungissa 13. joulukuuta.
Viimeiset viilaukset eivät muuttaneet perussopimuksen sisältöä kovinkaan paljon. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) piti niitä merkitykseltään hyvin vähäisinä.

– Näillä ei koko sopimuksen toimivuuden kannalta ole kuin aivan marginaalinen merkitys, mutta nämäkin yksityiskohdat oli kyettävä ratkaisemaan, sanoi Vanhanen.

Uusi sopimus on olennaisilta osin sama kuin kansanäänestyksissä kaatunut perustuslaki. Suurin osa siihen tehtävistä muutoksista sovittiin jo viime kesäkuun huippukokouksessa erittäin vaikeiden neuvottelujen jälkeen.

Sopimusta on moitittu sotkuiseksi, mutta Vanhanen uskoi unionin silti kykenevän toimimaan.

– Jos poliittista tahtoa on, tämä sopimus ei estä järkevää toimintaa, totesi Vanhanen.

Sovun saavuttaminen Lissabonissa edellytti loppumetreillä myönnytyksiä Italialle ja Puolalle.

EU-johtajat sopivat lopulta, että parlamentin suunniteltua paikkamäärää nostetaan yhdellä. Parlamentin kooksi määritellään 750 edustajaa ja puhemies.

Lisäpaikka korvamerkitään Italialle. Suomi saa 13 paikkaa.

Puolan vaatimuksiin ratkaisuksi tuli, että sopimukseen lisätään julistus ja pöytäkirja, jotka tukevat Puolan vaatimuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää