Valiokunta parahti: Yliopistot tarvitsevat lisärahaa

Eduskunnan sivistysvaliokunta pitää hallituksen 20 miljoonan euron lisäpanostusta yliopistojen perusrahoitukseen riittämättömänä. Valiokunta vaatii valtiovarainvaliokuntaa korottamaan rahasummaa budjetin eduskuntakäsittelyssä.
Eduskunnan sivistysvaliokunta viittaa valtiovarainvaliokunnalle osoittamassa lausunnossaan yliopistojen kohonneisiin kustannuksiin ja toimintamäärärahojen heikkoon reaalikasvuun.

Valiokunnan mukaan yliopistojen kustannuksista varsinkin tilakustannukset uhkaavat nousta. Myös tuottavuushankkeen edellyttämät 11 miljoonan euron määrärahasupistukset lisäävät yliopistojen rahahuolia. Valiokunta vaatii nostamaan perusrahoitusta niin, että yliopistot pystyvät hoitamaan opetus- ja tutkimustehtävänsä.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) lupaili ensi vuoden talousarvion julkistamisen yhteydessä hallituksen tarkastelevan tuottavuusohjelman vaikutuksia yliopistojen opetukseen. Lisäksi koko vaalikaudelle luvattu 80 miljoonan euron määrärahan lisäys oli määrä jaksottaa niin, että ensi vuonna yliopistot saisivat kokonaispotista 27 miljoonaa euroa.

Sivistysvaliokunta ei katso hyvällä myöskään hallituksen aikomusta maksaa kulttuuritilojen avustukset ja Kansallisteatterin peruskorjausmenot veikkausvoittovaroista. Valiokunta muistuttaa, että aiemmin varat on otettu budjetista.

Sivistysvaliokunta toivoo, että veikkausvaroja käytettäisiin varsinaisen toiminnan tukemiseen, ei seinien ylläpitoon.

Valtion ensi vuotta koskeva budjettiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Budjettiesityksestä mietinnön tekevä valtiovarainvaliokunta saa lausuntoja budjetista muilta erikoisvaliokunnilta. Eduskunta voi tehdä muutoksia budjettiesitykseen, mutta päätöksenteon pelisääntöjen mukaan hallituspuolueiden edustajien on oltava yksimielisiä muutoksista. Hallituspuolueiden jäsenet eivät voi valiokunnissa liittoutua opposition edustajien kanssa, vaikka miten mieli tekisi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää