Valikko

Perlos pääsi voitolle

Muoviosia matkapuhelinteollisuudelle valmistavan Perloksen tulos parani edellisvuodesta kolmannella neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto supistui vuodentakaisesta.
Perloksen tulos ennen veroja oli 1,0 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna tappiota kertyi 31,1 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli neljänneksellä 0,02 euroa tappiollinen, kun edellisvuonna tappiota kertyi 0,69 euroa.

Liiketulos oli 4,4 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan se oli 27,1 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiö ennakoi huhti-kesäkuun tulosjulkistuksen yhteydessä liiketuloksensa paranevan hieman edellisneljänneksen 0,2 miljoonasta eurosta.

Kolmannen neljänneksen liikevaihto heikkeni 110,1 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 174,7 miljoonasta eurosta. Perlos varoitti jo toisen neljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä, että heinä-syyskuun liikevaihto heikkenee edellisneljänneksen 113,6 miljoonan euron tasosta.

– Yhtiön liiketoiminta on saatu terveelle pohjalle tulosparannusohjelman määrätietoisen läpiviennin ansiosta. Tavoitteemme, kulurakenteen pienentäminen yli 100 miljoonalla eurolla, on nyt saavutettu, arvioi toimitusjohtaja Matti Virtanen yhtiön osavuosikatsauksessa.

Perlos ennakoi loka-joulukuun liikevaihdon kasvavan heinä-syyskuusta ja liiketuloksen paranevan edelleen.

– Kannattavuutta arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että viimeisen vuosineljänneksen lopulla Perloksen palvelujen kysyntään on usein liittynyt epävarmuutta, yhtiö huomauttaa.

Taiwanilaisen elektroniikkakomponenttien toimittajan Lite-On Technologyn ostotarjous Perloksesta päättyi eilen iltapäivällä. Lite-On tiedottaa asiasta tänään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää