Mainos leviää parhaiten suusta suuhun

Kolmekymmentä vuotta mainosalalla olleen Bob Scarpellin mielestä ala elää juuri nyt kaikkein jännittävintä aikaa. Mikä tahansa ja aivan kaikki voi olla mainontaa.

Bob Scarpelli kehottaa mainostajia rikkomaan rajoja ja unohtamaan säännöt. Tärkeintä on saada asiakkaat puhumaan brändeistä.

Maailmalla mainostajat muuttavat Lontoon kadut eläväksi Monopoli-laudaksi ja kertovat jatkotarinoita humoristisista henkilöhahmoista. Argentiinassa farkkumerkki perustaa oman radioaseman, levymerkin ja baarin.

– Keinot, joilla tavoitamme ihmiset, ovat monipuolisempia ja kiinnostavampia kuin koskaan aikaisemmin. Ne ovat jopa pelottavia, mainosguru sanoo.

Bob Scarpelli on yhdysvaltalainen DDB Worldwide -mainostoimiston luova johtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hän puhui perjantaina Idea 2007 -tapahtumassa Helsingissä.

Scarpelli ja DDB ovat rekisteröineet Talk Value -tavaramerkin, joka tarkoittaa mainossanoman leviämistä suusta suuhun.

– Nykyisin ystävillä ja perheellä on suurempi vaikutus ihmisiin kuin auktoriteeteilla tai mainostajilla.

Paras mainos levittää sanomaa ilmaiseksi. Sen näyttelijöistä tehdään lehtijuttuja ja mainosta parodioidaan.

Scarpellin mukaan kuluttajat pitää saada mukaan luomaan brändejä. Silloin jokaisen asiakkaan mielessä brändi on hiukan erilainen, personoitu.

Scarpelli mainitsee esimerkeiksi iPodin, joka personoidaan vastaamaan omaa musiikkimakua. Starbucks-kahvilasta puolestaan voi tilata täsmälleen sellaisen kahvin kuin haluaa.

Idea 2007 -tapahtuma keräsi yhteen ison joukon markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää