Ruotsalaiset himoitsevat Dubaita

Ruotsalaiset ovat yhä kiinnostuneempia matkaamaan Dubaihin. Into selviää suositun ruotsalaisen matkaverkkosivuston reseguide.se:n syyskuun hakutilastoissa. Dubai oli kaupungeista kakkonen heti Lontoon jälkeen, kertoo talouslehti Affärsvärlden.
Dubai ja Lontoo veivät syyskuussa ykkössijan sitä hallinneelta Bangkokilta.

Arabiemiirikuntien Dubai on houkutellut lukuisia kansainvälisiä yrityksiä ja rahoituslaitoksia maaperälleen. Yritysten perässä paikkaan on virrannut myös paljon eurooppalaisia liikemiehiä.

Dubain rakennusprojektit ovat saaneet laajalti huomiota. Kaupunkiin nousee rinta rinnan yhä korkeampia pilvenpiirtäjiä. Myös rantaviivaa laajennetaan keinotekoisesti.

Eniten huomiota on kuitenkin saanut The World-saariprojekti, joka sisältää 300 tekosaaren rakentamisen.

Ruotsalaissivuston haetuin matkailumaa oli Espanja. Thaimaa kiilasi muiden Välimeren-kohteiden, Kreikan ja Turkin, väliin.

Suomalaiset eivät vielä ole päässeet ruotsalaisten Dubai-imuun. Suomen matkatoimistoalan liiton tilastojen mukaan suomalaiset ovat yhä innoissaan Thaimaasta.

Ylivoimaisesti suosituimpaan kaukokohteeseen tehtiin vuonna 2006 90 000 vapaa-ajanmatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää