Valikko

Tulli potkii sähköiseen asiointiin vaikka pakolla

Sähköinen asiointi ulkomaankaupassa lisääntyy, Tulli kertoo. Sähköisen ennakkotiedon antaminen tulee pakolliseksi tuonnissa ja viennissä vuonna 2009.
Sähköinen yleisilmoittaminen tulee Tullin mukaan pakolliseksi 1.7. 2009 koko EU:n alueella. Tavarasta on annettava sähköinen ilmoitus Tullille jo ennen tavaran saapumista tai poistumista. Tämä saattaa edellyttää suuria muutoksia ulkomaankauppaa harjoittavien yritysten toimintamalleihin ja tietojärjestelmiin.

Tullista korostetaan, että sähköinen yleisilmoittaminen korvaa paperilla tapahtuvan yleisilmoittamisen, mutta tuo prosessiin myös aivan uusia ilmoituksia. Muutosten taustalla ovat tiukentuneet turvallisuusvaatimukset.

Matkatavarat ja postipaketit jäävät edelleen sähköisen yleisilmoittamisen ulkopuolelle.

Yritysten on tehtävä tarvittavat muutokset tietojärjestelmiinsä ensi vuoden aikana, sillä ennakkotiedonanto otetaan käyttöön hyvin tiiviillä aikataululla vuoden 2009 aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää