Valikko

Kaasuputkeen tulee Ruotsissa mutka

Ruotsin hallitus ei aio hyväksyä Itämereen kaavailtua kaasuputkea vesilleen ainakaan ilman muiden vaihtoehtojen perusteellista selvittämistä.
Ruotsin ympäristöministeri Andreas Calgren linjasi Ruotsin kannan Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Oslossa keskiviikkona.

Ruotsi lähtee siitä, että nykyisellä Gotlannin vesille vedetyllä linjauksella putki kulkisi ympäristöllisesti liian riskialttiiden alueiden läpi. Putki pitäisi vetää Ruotsin mielestä lähemmäksi Baltian rannikkoa.

Calgren sanoi lehdistötilaisuudessa, että Ruotsin hallituksen mielestä putkiyhtiö Nordstream ei ole riittävästi selvittänyt muita linjausvaihtoehtoja. Hänen mukaansa myös yhtiö itse on antanut ymmärtää, että putken linjaaminen idemmäksi olisi ympäristönäkökulmasta katsoen parempi vaihtoehto.

Itämeren kaasuputki on venäläis-saksalainen suurhanke, joka on ehtinyt herättää monenlaisia epäilyksiä Itämeren maissa. Viimeksi Viro torjui putken eteläisemmän vaihtoehdon selvittämisen Suomenlahdella, ja hanke siirtyi Suomen vesille.

Suomessakaan putkesta ei ole oltu järin innoissaan. Hallituksen kanta on kuitenkin ollut, että putkihanke on Suomen näkökulmasta puhtaasti ympäristö- eikä esimerkiksi turvallisuuskysymys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää