Valikko

Mato Valtonen innostaa pomoja itseironiaan

Luovaan luokkaan kuuluu 17 prosenttia ihmisistä, arvioi RISC Monitorin selvitys pari vuotta sitten. Mitä ne loput 83 prosenttia tekevät? kyselee taiteen ja liike-elämän monitoimimies Mato Valtonen.
Mato Valtonen puhui keskiviikkona hyvän pomon ominaisuuksista henkilöstövuokrausyhtiö Adeccon seminaarissa.

Valtosen mukaan pomon tärkein tehtävä on puhaltaa yritykseen luova henki, joka vetää osaajia ja pitää heidät talossa. Luovuutta on kaikissa ihmisissä, jos sille annetaan tilaa.

Luova tiimi ei ole koiravaljakko, joka juoksee samaan suuntaan ohjaksissa, joissa kontrolloiva johtaminen on tappanut autonomian. Ei ole, vaikka moni johtaja saattaa niin kuvitella.

Tilan antaminen tarkoittaa, että kaikilla on oikeus esittää uusia ideoita. Kaikki ideat eivät tietenkään voi toteutua, mutta kaikkia pitää arvostaa.

Innostava ilmapiiri syntyy, kun pomolla on pää pilvissä mutta jalat maassa. Johtajan ei pitäisi koskaan lakata ajattelemasta suuria. Sana "mahdoton" pitäisi poistaa kokonaan sanakirjasta. Valtosen oma esimerkki mahdottoman tekemisestä mahdolliseksi on puna-armeijan kuoron tuominen Suomeen ja maailmankiertueelle Leningrad Cowboysin kanssa.

Nopealiikkeisessä maailmassa asioihin kannattaakin hypätä mukaan, vaikka asiat eivät heti tuntuisikaan järkeviltä. Kyydistä voi aina hypätä pois välipysäkeillä, mutta jos ei lähde ollenkaan mukaan jää yksin asemalle seisomaan.

Luovuus vaatii pelon voittamista, sillä uusiin asioihin liittyy aina riskinsä. Toisinaan tarvitaan jopa jonkinlaista hulluutta. Heikkoa itsetuntoa rakentavat sananlaskut "joka kuuseen kurkottaa" ja "itku pitkästä ilosta" pitää unohtaa.

– Noin 25 vuotta teimme keikkaa ja odotimme, milloin itku tulee. Ei se tullut.

Uusia ajatuksia etsittäessä pitää myös osata hylätä vanhoja. Kyseenalaistaminen ja asioiden kääntäminen ylösalaisin ovat terveydeksi.

– Joitakin vuosia sitten asbesti oli tosi hyvä juttu. Ihme että asbestia ei pantu puuroon ja pipoon, muistutti Valtonen.

Luovassa yrityksessä osataan samanaikaisesti pitää hauskaa ja tehdä kurinalaisesti töitä. Onnistumisia kannattaa juhlistaa harjakaisten tapaan ja itsellekin pitää osata nauraa.

– Osaavatko tämän päivän johtajat nauraa itselle vai ovatko he enemmän naamarin takana?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää