Tehy-kiistassa tuomioita ehkä jo perjantaina

Työtuomioistuin saattaa tehdä ratkaisuja Tehyn ja työnantajapuolen tapauksessa jo perjantaina.
Tehy tyrmää sairaanhoitopiirien vaatimukset työtaistelutoimien rajoittamisesta. Liitto kummeksuu työantajan intoa ratkaista kiista sillä, että yhteiskunta puuttuisi työtaistelutoimiin.

Yksinkertaisin ja terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta kestävin ratkaisu on löydettävissä neuvottelupöydästä, järjestö opastaa.

Tehystä korostetaan myös, että toisin kuin sairaanhoitopiirien torstaisessa kannanotossa todetaan, Tehyn työtaistelutoimi on perustunut vapaaehtoisuuteen eikä sitä näin ollen ole voitu kohdistaa tiettyihin yksiköihin tai toimintoihin. Tehy korostaa, että huoli potilasturvallisuudesta on yhteinen.

Työtuomioistuin pyrkii lähiaikoina, mahdollisesti jo perjantaina, tekemään juridisia ratkaisuja kiistassa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos on vienyt Tehyn oikeuteen, koska irtisanoutuminen on työnantajan mukaan laiton työtaistelukeino noin 800:lla virkasuhteessa olevalla. Tuloksena voi tulla sakkoja Tehylle ja sen ammattiosastoille.

Tehy teki KT:sta ja kolmesta sairaanhoitopiiristä kanteen, koska työnantaja on liiton mielestä rikkonut virkaehtosopimuslakia. Tehyn mukaan painostuskirjeet ja irtisanoutuvien paikkojen julistaminen haettavaksi eivät ole laillisia työtaistelutoimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää