Valikko

Suomen pelimyynti hätyyttelee "maagista rajaa"

Suomen pelimyynti kasvoi kohisten alkuvuonna, ja tänä vuonna paukutellaan rikki jo sadan miljoonan euron rajapyykkiä. Ensi vuosikin näyttää pelinimikkeiden valossa lupaavalta.


Suomen Peliohjelmisto- ja Multimediayhdistys Figma ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan pelimarkkinoiden arvo kuluttajahinnoin oli vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 46,6 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 30,7 miljoonaa. Suomen pelimarkkinat kasvavat selvästi nopeammin kuin muut viihteen alat.

Pelituotteita myytiin Suomessa alkuvuonna noin 1,3 miljoonaa kappaletta. Markkinoita arvioitaessa on muistettava myös Figman ulkopuolisten alan toimijoiden ja ulkomaisten ketjujen myynti Suomen markkinoilla.

Viimeisen kolmen kuukauden osuus vuotuisesta pelikaupasta on merkittävä. Jopa yli puolet vuoden pelimarkkinoista tehdään viimeisen vuosineljänneksen aikana.

- Tällä vauhdilla hätyyttelemme maagista sadan miljoonan euron rajaa. Vaikka emme satasen rajaa puhkoisikaan, niin Suomen ennätys tulee kuitenkin, iloitsi Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen Suomen suurimman pelialan tapahtuman, Digiexpon avajaisissa perjantaina.

Suomen aikaisempi ennätys on 68 miljoonaa.

- Me tulemme rikkomaan sen kertarykäisyllä ja kunnolla, Olkkonen vannoo. Syynä on tarjonnan monipuolistuminen, ja nyt löytyy jokaiselle pelaajalle jotakin. Tätä on edesauttanut muun muassa Nintendo Wiillään. Ei sovi myöskään unohtaa jatkuvia panostuksia Sonyn vanhaan PlayStation 2:een. Konsolia myydään edelleen runsaasti.

Olkkosen mukaan hyvä pelivuosi ei tarkoita, että ensi vuonna suhteessa jarruteltaisiin, sillä todennäköisiä hittejä piisaa kyllä. Näistä hän mainitsee muun muassa Grand Theft Auto -sarjan uusimman osan sekä seuraavan Gran Turismo -ajopelin inkarnaation. Ensi vuotta auttanee myös tälle vuodelle alun perin aiottu Metal Gear Solid 4.

- En pysty tässä edes listaamaan kaikkia [potentiaalisia hittejä], Olkkonen sanoo ja kiskaisee muististaan vielä Rock Bandin ja Sims 3:n.

- Luulen, että ensi vuonna ollaan [pelimyynnin osalta] samoissa luvuissa tai vielä kovemmissakin.

Arvossa mitattuna pc-pelien ja -multimedian osuus oli tammi-syyskuussa 39 prosenttia, konsolipelien 61 prosenttia. Kappalemäärin mitattuna konsolipelimarkkina oli suhteellisesti pienempi osuuksien ollessa 47 prosenttia pc-peleissä ja -multimediassa sekä konsolipeleissä 53 prosenttia.

Julkaisupäivänään kultaa saavuttanut NHL 08:n PlayStation 2 -versio sai odotetusti platinaa jo lokakuun aikana saavutettuaan yli 20 000 kappaleen myynnin. Figman mukaan tämä täysin lokalisoitu peli on löytänyt tien suomalaisten koteihin ennätysvauhtia.
 
Lukuisat ennakkovaraukset, yömyyntitapahtumat ja ennenäkemättömän vilkas ensipäivien myynti toi Xbox 360:n Halo3 pelille kultaa alle viikossa.  Kultapelin saavuttamiseksi pelin on myytävä 10 000 kappaletta.

Simpsonit seikkailevat tänä vuonna elokuvan lisäksi omassa videopelissään. The Simpsons Videopeli PS2-konsolille saavutti kultaa jo julkaisupäivänään 1. marraskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää