Valikko

Harkimo tyrmää Musiikkitaloon sijoittamisen

Hartwall Areenan rakennuttaja Harry Harkimo on ainakin poissa laskuista, kun Helsingin Musiikkitalon hallitus etsii sijoittajaa paikkaamaan Yleisradion jättämän aukon.


Harry Harkimon mukaan rakennusprojektin ajoitus on täysin epäonnistunut, koska rakennusyhtiöillä on nyt varaa kieltäytyä hankalista projekteista, ja hinnat ovat päässeet karkaamaan käsistä.

– Varmaan budjetti oli ihan oikea, kun se laskettiin alunperin. Silloin, kun rakennusyhtiöillä on paljon työtä ne eivät ota kohdetta, joka on noin vaikea. Jos ne ottavat, ne lyövät siihen paljon hintaa päälle, Harkimo kommentoi Taloussanomille.

Hän itse ei lähde mukaan, koska hän haluaa olla hankkeissaan mukana myös aktiivisena osallistujana, ei vain sijoittajana. Harkimo kuitenkin uskoo, että Musiikkitalon hallitus löytää helposti kolmannen sijoittajan, kunhan se pystyy osoittamaan hankkeen olevan tarpeeksi kannattava.

– Tämä aika on aivan väärä tähän rakentamiseen. Silloin, kun rakensin Hartwall Areenan laman aikana kaikki tappelivat saadakseen sen. Tässä on käynyt huono tuuri, koska hinnat on laskettu rakennuslaman aikana ja nyt korkeasuhdanteessa hinta on muuttunut totaalisesti.

Helsingin Musiikkitalon hallitus hylkäsi eilen perjantaina ainoan saamansa urakkatarjouksen, koska se oli liian kallis. SRV Viitoset -yhtiön jättämä tarjous oli 124 miljoonaa euroa. Yleisradio on vetäytynyt hankkeesta, koska sen kustannukset nousivat liikaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää