Valikko

Yliopistojen rahoitusuudistus etenee

Yliopistojen rahoitukseen suunnitellaan uudistusta, joka antaisi niille enemmän päätösvaltaa omista raha-asioistaan.
Uudistuksen jälkeen yliopistot voisivat käyttää seuraavana vuonna sen, mikä jonakin vuonna on jäänyt käyttämättä. Lisäksi ne voisivat ottaa lainaa rahoittaakseen investointeja. Hallintoneuvos Niilo Jääskinen uskoo, että näin rahoille saataisiin nykyistä enemmän vastinetta.

Uudistussuunnitelmat perustuvat yliopistojen taloudellista ja hallinnollista asemaa eritelleeseen selvitykseen, jonka Jääskinen ja professori Jorma Rantanen laativat opetusministeriön pyynnöstä.

Tällä hetkellä suomalaisten yliopistojen taloushallintomalli hämmentää Jääskisen mukaan kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Yliopistojen asema valtion tilivirastoina mutkistaa muun muassa sopimusten tekemistä.

–Ulkomaisen yliopiston tai yrityksen on vaikea hahmottaa, mikä porukka tämä oikein on.
Uudistuksen myötä suomalaiset yliopistot alkaisivat muistuttaa nykyistä enemmän eurooppalaisia lajitovereitaan.

Jääskinen uskoo, että niiden olisi sen ansiosta helpompi toimia maailmalla. Pelkkä itsenäisyys ei kuitenkaan vielä tekisi uudistetuista yliopistoista uskottavia kansainvälisiä toimijoita.

–Yliopistot tarvitsevat pääomaa, jotta ne olisivat maksukykyisiä, vakavaraisia ja luottokelpoisia, selittää hallitusneuvos Eerikki Nurmi opetusministeriöstä.

Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto ehdotti lukuvuoden avajaisissa syyskuussa, että yliopistot saisivat omakseen kaikki kiinteistöt, joiden tiloissa ne toimivat. Rakennusten siirtäminen yliopistojen nimiin olisi yksi keino antaa niille pääomaa. Nurmi korostaa kuitenkin, että muitakin keinoja harkitaan vielä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää